Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa
(Perusterveydenhuolto)
Tietojen relevanssi
Perusterveydenhuollon hoitoonpääsyraportointi sisältää tiedot
terveyskeskusten hoitoonpääsyn toteutumisesta kyselyn ajankohtana.
Hoitoonpääsyraportointi käsittää terveyskeskusten kansanterveyslain
mukaisen yleisterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon
hoitoonpääsyn toteutumisen.
Tiedot kerätään perusterveydenhuollon avohoitoa tuottavista
terveyskeskuksista. Hoitoonpääsytiedot raportoidaan
aluehallintovirasto ja sairaanhoitopiiri aluejaottelun mukaisina
yhteenvetoina sekä terveyskeskustasolla Cognos-kuution
tietokantaraporteilla. Terveyskeskusten yleisterveydenhuollon ja
suun terveydenhuollon hoitoonpääsytiedoista julkaistaan omat,
erilliset raportointikokonaisuudet. Raportteja on yhteensä 24.
Raporteilla tiedot ovat sekä suhteessa terveyskeskusten että
väestön prosenttiosuuksiin. Suun terveydenhuollon raporteilla on
lisäksi tietoa hoitoonpääsyä odottaneiden määrästä. Pääsääntöisesti
tuloksia kannattaa tarkastella terveyskeskusten edustaman
väestömäärän suhteessa. Maamme terveyskeskukset ovat kooltansa
hyvin erisuuruisia, joten väestöosuuksien käyttö tarkastelussa
antaa kansalaisen näkökulmasta kattavamman tiedon
terveyskeskuspalvelujen todellisesta saatavuudesta.
Tiedot on tarkoitettu sekä viranomaisten valvontakäyttöön että
yksittäisen asiasta kiinnostuneen kansalaisen käyttöön.
Tiedonkeruu perustuu kansanterveyslakiin (66/1972) ja siihen
tehtyyn päivitykseen (855/2004) sekä hoitoonpääsyn toteuttamisesta
annettuun valtioneuvoston asetukseen (1019/2004).
Menetelmäkuvaus
Terveyskeskusten hoitoonpääsytiedot kerätään kaikista
Manner-Suomen terveyskeskuksista. Tiedonkeruu toteutetaan
terveyskeskusten johtaville lääkäreille/johtaville
hammaslääkäreille osoitetulla kyselyllä. Kysymykset on laadittu
yhteistyössä valvontaviranomaisten ja STM:n edustajien kanssa.
Tiedonkeruu toteutetaan kaksi kertaa vuodessa, maalis- ja
lokakuussa Webropol-kyselylomakkeella. Jos terveyskeskuksen tiedot
puuttuvat vastaamiseen annetun määräajan jälkeen, tiedonantajille
lähetetään uusintavastauspyyntö. Näin pyritään varmistamaan
tietojen kattavuus.
Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
Perusterveydenhuollon hoitoonpääsytiedot perustuvat johtavien
lääkärien/johtavien hammaslääkärien kyselyssä antamiin tietoihin.
Selvitys ilmaisee johtavien terveyskeskuslääkärien käsityksen
hoitoonpääsyn toteutumisesta. Suun terveydenhuollossa on myös
potilastietojärjestelmistä poimittua tietoa jonottajien määrästä ja
jonotuksen kestosta. Tieto on kokonaisarvio koko terveyskeskuksen
tilanteesta, terveysasemakohtaista tietoa ei kerätä. Tiedonantajien
oletetaan vastaavan kyselyyn rehellisesti, todellisen tilanteen
kuvaten.
Hoitoonpääsytiedot julkaistaan Terveyden ja hyvinvoinnin
laitoksen (THL) internet-sivuilla kaksi kertaa vuodessa,
toukokuussa ja joulukuussa.
Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys
Perusterveydenhuollon hoitoonpääsytiedot julkaistaan THL:n
www-sivulla osoitteessa:
http://www.thl.fi/fi/tilastot/hoitoonpaasy/pth.
Tilastojen vertailukelpoisuus
Perusterveydenhuollon hoitoonpääsyn tiedonkeruu perustuu
kansanterveyslakiin ja hoitoonpääsyn toteuttamisesta annettuun
valtioneuvoston asetukseen. Hoitoonpääsyn toteutumista valvovina
viranomaisina toimivat Aluehallintovirastot (AVI, aik.
lääninhallitukset) ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja
valvontavirasto (Valvira). THL tuottaa valvontaa varten tarvittavat
tiedot AVI:lle ja Valviralle.
Perusterveydenhuollon hoitoonpääsytietoja on kerätty
terveyskeskuksista vuodesta 2005 lähtien, jolloin ns.
hoitoonpääsylaki astui voimaan. Tiedonkeruu on toteutettu
kyselytutkimuksena, jonka muoto on hieman täsmentynyt vuosien
myötä. Tiedonkeruulomake on säilynyt muuttumattomana vuoden 2009
alusta lähtien. Vuosien 2008-09 vaihteessa kyselylomakkeeseen
toteutettiin joitakin muutoksia, esimerkiksi kysymyksessä lääkärin
vastaanottoaikojen odotusajasta luokittelua muutettiin, eivätkä
tiedot siten ole täysin vertailukelpoisia em. vuodenvaihteen
tarkastelun yli.
Tiedonkeruun vastausprosentti on ollut noin 90-95 kyselystä
riippuen. Kyselyyn vastanneet terveyskeskukset ovat hieman
vaihdelleet kyselyittäin.
Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
Hoitoonpääsytietojen raportointi sisältää tiedot kaikista
kyselyyn määräaikaan mennessä vastanneista terveyskeskuksista.
Tilastotietojen erityispiirteet
Tietojen käsittelyssä huomioitavaa on, että tiedot perustuvat
pääasiassa johtavien lääkäri-en/johtavien hammaslääkärien
näkemykseen hoitoonpääsyn toteutumisesta edustamansa
terveyskeskuksen alueella. Edelleen kannattaa huomioida, että
hoitoonpääsy voi toteutua saman terveyskeskuksen eri terveysasemien
alueella eri tavoin. |