Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Tilastot ja rekisterit

Kirurgian aluevaihtelut Suomessa 2001, 2003 ja 2005


Tässä tilastotiedotteessa käsitellään kirurgian (leikkaustoimenpiteiden) aluevaihteluja. Tarkasteluun on poimittu eri anatomisten alueiden kirurgiset toimenpiteet ja rajattu pois mm. radiologiset ja muut tutkimustoimenpiteet (ks. Aineistot, käsitteet ja määrittelyt -kohta). Lisäksi näin rajatuista toimenpiteellisistä hoitojaksoista mukaan on otettu vain ne hoitojaksot, jotka ovat toteutuneet vuodeosastohoitona tai päiväkirurgiana ja jotka eivät ole alkaneet päivystyksenä (ns. elektiiviset hoitojaksot).

Kaiken kaikkiaan vuonna 2005 raportoitiin 543 349 toimenpiteellistä hoitojaksoa eli niitä hoitojaksoja, joissa potilaalle oli kirjattu jakson aikana vähintään yksi kansallisen toimenpideluokituksen mukainen toimenpide. Kun poimintaa rajataan edellä mainitulla tavalla, kirurgisia toimenpiteellisiä hoitojaksoja oli 367 955 vuonna 2005, mikä on kuusi prosenttia enemmän kuin vuonna 2003 ja 12 prosenttia enemmän verrattuna vuoteen 2001.

Tilastotiedotteen lopussa on erikseen tarkasteltu tiettyjä toimenpiteitä/toimenpideryhmiä ja niiden aluevaihteluja.

Lähde: Kirurgian aluevaihtelut 2001, 2003 ja 2005 -
De regionala variationerna inom kirurgi i Finland 2001, 2003 och 2005.
Tilastotiedote 3/2007. 12.2.2007.
Suomen virallinen tilasto, Terveys 2007. Stakes.

Lisätietoja: Jouni Rasilainen puh. 029 524 7204

Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi


Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 17.3.2006, Päivitetty 9.5.2012

Paluu Terveydenhuollon laitoshoito -osion etusivulle
Taustatietoja:
SVT-sarjan laatuseloste
Aineistokuvaus
Rekisteriseloste
Tiedonkeruulomake (pdf)

Arkisto

Sivu päivitetty 9.5.2012
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi