Tilastot ja rekisterit
|
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu
Rikos- ja riita-asioiden sovittelulla tarkoitetaan palvelua,
jossa rikoksesta epäillylle ja rikoksen uhrille järjestetään
mahdollisuus puolueettomaan, sovittelijan välityksellä
järjestettyyn tapaamiseen. Tapaamisissa selvitellään mahdollisuutta
sopia rikoksesta aiheutuneiden haittojen aineellisista ja
henkisistä kärsimyksistä.
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2010
Rikos- ja riita-asioiden sovittelukäsittelyyn tuotiin yhteensä
12 313 rikostapausta ja riita-asiaa vuoden 2010 aikana.
Tapausmäärät kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 4 prosenttia.
Rikoksiin liittyviä sovitteluja oli 11 971 ja riita-asioihin
liittyviä sovitteluja 342. Sovitteluun ohjatuista rikoksista ja
riita-asioista oli 46 prosenttia väkivaltarikoksia. Kaikista
rikoslakirikoksista noin 2 prosenttia tuotiin rikosten
sovittelukäsittelyyn.
Sovittelu käynnistettiin 71 prosentissa kaikista vuonna 2010
sovittelukäsittelyyn tulleista rikoksista. Käynnistyneistä
rikossovittelutapauksista keskeytyi 16 prosenttia.
Sovitteluun osallistui erityisesti nuoria rikoksen tekijöiksi
epäiltyjä henkilöitä. Sovitteluun osallistuneista rikosten ja
riita-asioiden tekijöiksi epäillyistä vajaat puolet (48 prosenttia)
oli alle 21-vuotiaita ja alle 15-vuotiaiden osuus oli 15
prosenttia. Sovittelun piirissä käsitellyt teot kohdistuivat
selvästi aikuisväestöön.
Kuvio 1. Sovittelukäsittelyyn tuodut rikostapaukset ja
riita-asiat 2007−2010

|
Lähde: Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2010 − Medling i
brott- och tvistemål 2010
− Mediation in Criminal and Civil Cases 2010
Tilastoraportti 19/2011, 9.6.2011
Lisätietoja:
Aune Flinck puh. 020 610 7208, Salla Säkkinen puh. 020 610 7064 ja
Tuula Kuoppala puh. 020 610 7234
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@thl.fi | |
Tulosta |
Lähetä tiedoksi
Julkaistu 3.2.2007, Päivitetty
3.2.2012
|
|