Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Tilastot ja rekisterit

Lasten päivähoito 2010 - Kuntakyselyn osaraportti

Avaintulokset

Suomessa oli vuoden 2010 lopussa arviolta 16 800 erityistä tukea saavaa lasta kunnallisessa päivähoidossa. Lapsista kaksi kolmasosaa oli poikia. Arviolta vähän yli 8 prosenttia kunnallisessa päivähoidossa olevista lapsista oli erityistä tukea saavia.

Kunnallisia ryhmäperhepäiväkoteja oli vuonna 2010 noin 1 100 ja niissä oli hoidossa 12 600 lasta. Yhdessä ryhmäperhepäiväkodissa hoidettiin keskimäärin 11,4 lasta.

Osa lapsista tarvitsee päivähoitoa iltaisin, öisin tai viikonloppuisin (vuorohoito). Kunnallisen päivähoidon vuorohoidossa oli Suomessa 14 650 lasta, joka on 7 prosenttia kaikista kunnan järjestämässä päivähoidossa olevista lapsista.

Maahanmuuttajataustaisia lapsia oli kunnallisessa päivähoidossa noin 12 000-12 500. Tämä on noin 6 prosenttia kaikista kunnan järjestämässä päivähoidossa olevista lapsista. Maahanmuuttajataustaisten lasten osuus on selvästi kasvanut vuoteen 2007 verrattuna.

Noin neljännes eli 27,3 prosenttia kunnallisessa päivähoidossa olevista lapsista sijoittui korkeimpaan päivähoidon maksuluokkaan, jossa päivähoitomaksun suuruus oli 254 euroa kuukaudessa. 0-maksuluokassa oli 16,1 prosenttia lapsista. Vuoteen 2007 verrattuna korkeimmassa maksuluokassa olleiden lasten osuus väheni selvästi ja 0-maksuluokassa olleiden kasvoi.

Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä kaikkiin kuntiin. Vuonna 2010 kuntia oli yhteensä 342. Lasten päivähoitoa koskevaan osioon vastasi 276 kuntaa eli kunnista vastasi 81 prosenttia.

Tilastoraportti kokonaisuudessaan (pdf, 208 kt)
Tilasto kuvina (ppt, 351 kt)

Lähde:
Lasten päivähoito 2010 - Kuntakyselyn osaraportti
Barnomsorgen 2010 - Delrapport om kommunenkäten

Tilastoraportti 37/2011, 3.11.2011
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Lisätietoja:
Salla Säkkinen puh. 029 524 7464

Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 3.2.2007, Päivitetty 10.5.2012

Paluu sosiaalipalvelut -osion etusivulle

Paluu kuntakyselyn etusivulle

Aiheeseen liittyvää

Tilastoraportti: Lasten päivähoito

Ikääntyneiden, vammaisten, sosiaalisen luototuksen ja lasten päivähoidon tilastokysely kuntiin vuonna 2007

Sivu päivitetty 10.5.2012
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi