Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Tilastot ja rekisterit

 

Ikääntyneiden palvelut 2010 - Kuntakyselyn osaraportti  

Avaintulokset

Kyselyyn vastanneista kunnista vajaa kaksi kolmesta järjesti ikääntyneiden hyvinvointia edistäviä kotikäyntejä vuonna 2010. Kotikäyntejä järjestettiin sekä asukasmäärältään isoissa että pienissä kunnissa. Ikääntyneiden hyvinvointia edistävien kotikäyntien järjestäminen on yleistynyt vuoteen 2007 verrattuna. Iäkkäille suunnattu neuvontakeskus tai vastaava oli noin 40 prosentilla vastanneista kunnista.

Vuonna 2010 sosiaalihuoltolain 40 a §:n mukainen palvelutarpeen arviointi oli tehty kyselyyn vastanneissa kunnissa 10,5 prosentille 75 vuotta täyttäneistä. Heistä noin 70 prosenttia oli saanut lisää tai uusia palveluja. Vastanneista kunnista suurin osa pystyi tekemään palvelutarpeen arvioinnit laissa asetetussa määräajassa eli seitsemässä arkipäivässä yhteydenotosta.

Palvelutarpeen arvioinnissa tarpeellisiksi katsotuista palveluista iäkkäiden henkilöiden palveluasumisen järjestäminen tuotti eniten vaikeuksia. Palveluasumisen järjestämisessä oli jonkin verran vaikeuksia noin puolella vastanneista kunnista. Huomattavasti vaikeuksia oli 12,5 prosentilla.

Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä kaikkiin kuntiin (vuonna 2010 kuntia oli 342). Ikääntyneiden palveluita koskevaan osioon vastasi 233 kuntaa eli kunnista vastasi 68,1 prosenttia.

 

Tilastoraportti kokonaisuudessaan   (pdf,  176kt)
Tilasto kuvina  (ppt,  236 kt)


 

Lähde:
Ikääntyneiden palvelut 2010 Kuntakyselyn osaraportti
Äldreomsorgen 2010 Delrapport om kommunenkäten


Tilastoraportti 36/2011, 1.11.2011
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Lisätietoja:
Päivi Tossavainen puh. 029 524 7670

Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi

 

Sivun alkuun

 

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 4.2.2007, Päivitetty 9.5.2012

Paluu sosiaalipalvelut -osion etusivulle

Paluu tilastokyselyn etusivulle

 

 

 

Lisätietoja

Päivi Tossavainen
puh. 029 524 7670

Sähköposti:
etunimi.sukunimi@thl.fi

 

 

Ikääntyneiden, vammaisten, sosiaalisen luototuksen ja lasten päivähoidon tilastokysely kuntiin vuonna 2007 − Statistikenkät om äldre personer, personer med funktionshinder, social kreditgivning och barndagvård i kommunerna 2007   
Sivu päivitetty 9.5.2012
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi