Tilastot ja rekisterit
|
Yksityinen palvelutuotanto sosiaali- ja
terveyspalveluissa 2009
2000-luvulla yksityisen sektorin osuus sosiaali- ja
terveyspalvelujen henkilöstöstä on kasvanut. Sosiaalipalveluissa
kasvu on ollut nopeampaa kuin terveyspalveluissa. Yksityisen
sektorin osuus sosiaalipalvelujen henkilöstöstä on kasvanut
2000-luvun alusta kymmenen prosenttiyksikköä. Terveyspalveluissa
yksityisen sektorin osuus on noussut kolme prosenttiyksikköä.
Sosiaali- ja terveyspalveluissa oli vuoden 2008 lopussa
henkilöstöä yhteensä 362 600, joista 25 prosenttia työskenteli
yksityisissä toimipaikoissa. Sosiaalipalveluissa henkilöstöstä
yksityisen osuus oli 31 prosenttia, kun taas terveyspalveluissa
osuus oli 20 prosenttia. (Kuvio 1.)
Vuonna 2009 sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotannon
kokonaiskustannukset olivat 21,2 miljardia euroa. Yksityisen
palvelutuotannon kustannukset olivat 5,7 miljardia euroa eli
yksityisen sektorin osuus oli 27 prosenttia.
Myös kustannuksilla mitaten yksityisen sektorin osuus on
erilainen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sosiaalipalveluihin
käytettiin yhteensä 8,6 miljardia euroa, josta yksityisten
palvelujen osuus oli 30 prosenttia. Terveyspalvelujen
kokonaiskustannukset olivat 12,6 miljardia euroa ja yksityisten
palvelujen osuus 25 prosenttia.
Kuvio 1. Julkisten ja yksityisten palveluntuottajien henkilöstö
1990-2008

|
Lähde: Yksityinen palvelutuotanto sosiaali- ja
terveyspalveluissa 2009 − Privat serviceproduktion inom social- och
hälsvården 2009.
Tilastoraportti 33/2011, 28.10.2011, THL.
Lisätietoja:
Esa Arajärvi puh. 029 524 7355
Päivi Tossavainen puh. 029 524 7670
Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi |
Sivun alkuun |
Tulosta |
Lähetä tiedoksi
Julkaistu 16.1.2006, Päivitetty
9.5.2012
|
Aiheeseen liittyvää
Lisätietoja
Esa Arajärvi puh. 029 524 7355,
Päivi Tossavainen puh. 029 524 7670
etunimi.sukunimi@thl.fi
Aikaisemmin yksityisestä palvelutuotannosta julkaistiin
verkkojulkaisu. Verkkojulkaisussa on tietoja vuosilta
2006-2008.
Vuosien
2007-2008 verkkojulkaisu
| |