Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Tilastot ja rekisterit

Toimeentulotuen uusien asiakkaiden jonotilanne marraskuussa 2003

Keskimääräinen uusien asiakkaiden jonotusaika oli 4,3 vuorokautta. Lyhyimmät keskimääräiset jonotusajat olivat Ahvenanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla (alle 3 vuorokautta). Kun taas pisimmät keskimääräiset jonotusajat olivat Uudellamaalla (yli 7 vuorokautta) sekä Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa (lähes 6 vuorokautta). Toimeentulotuen asiakasmäärältään 20 suurimmasta kyselyyn vastanneesta kunnasta yhden viikon tavoitteelliseen jonotusaikaan ylsi kuusi kuntaa.

Vuoden 2003 kyselyn vertailu edellisiin kyselyihin vuosilta 2000-2002 osoittaa seuraavaa:

Koko maan uusien asiakkaiden jonotusajan keskiarvo vuonna 2003 oli lähes sama kuin vuonna 2000. Kaupunkimaisissa kunnissa jonotilanne oli parantunut vajaan prosenttiyksikön verran. Taajaan asutuissa ja maaseutumaisissa kunnissa tilanne oli hieman huonontunut vuodesta 2000. Vuonna 2003 suositukseen yltävien kuntien lisäys kaupunkimaisissa kunnissa oli 13 prosenttiyksikköä edellisestä vuodesta. Mutta jos verrataan suositukseen yltävien kuntien osuuksia kuntaryhmityksen mukaisina vuoteen 2000, osuudet olivat pysyneet lähes samoina.

Kun tarkastellaan maakunnittain kehitystä seuranta-aikana 2000-2003, suositukseen yltävien kuntien osuus on lisääntynyt kahdeksassa maakunnassa, vähentynyt kahdeksassa maakunnassa ja pysynyt lopuissa lähes ennallaan.

Asiakasmäärältään 20 suurimmassa kunnassa keskimääräinen jonotusaika vuonna 2003 oli 8,4 vuorokautta. Jonotusaika oli lyhentynyt lähes kaksi vuorokautta vuodesta 2000, jolloin jonotusaika oli seuranta-ajan 2000-2003 pisin (10,2 vuorokautta). Vuonna 2001 suositukseen yltävien kuntien määrä oli suurin: kahdeksan kuntaa.

liitetaulukoissa on uusien asiakkaiden jonotustilanne lääneittäin, maakunnittain, kuntaryhmittäin ja 20 suurimmassa kunnassa.


Uusien toimeentulotuen asiakkaiden jonotusaika prosentteina kyselyyn vastanneista kunnista marraskuussa viikolla 47/2000-2001 ja viikolla 48/2002-2003

Liitetaulukot (pdf)
Tiedonkeruu
Käsitteet ja määritelmät

Lähde: Stakes, Suomen virallinen tilasto, Sosiaaliturva 2005
Tilastotiedote 1/2004, 28.1.2004

Lisätietoja: Ari Virtanen puh. 020 610 7378
Sähköposti:etunimi.sukunimi@thl.fi

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 21.3.2006, Päivitetty 5.1.2009

Sivu päivitetty 5.1.2009
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi