Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Tilastot ja rekisterit

Toimeentulotukitilaston käsitteet ja määritelmät


Toimeentulotuella
tarkoitetaan toimeentulotukilain (1412 /97) ja -asetuksen (66 /98) mukaan kunnan varoista suoritettua tulonsiirtoa kotitaloudelle silloin, kun tavanomaisia tuloja ja toimeentuloa turvaavia etuuksia ei ole tai ne eivät ole riittävät välttämättömään toimeentuloon. Toimeentulotukeen lasketaan varsinainen ja ehkäisevä toimeentulotuki. Pakolaisille, paluumuuttajille ja turvapaikan hakijoille annettu toimeentulotuki jää tämän tilaston ulkopuolelle.


Kotitalouden muodostaa yksinäinen henkilö tai yhdessä asuvat perheenjäsenet. Avoliitto rinnastetaan avioliittoon. 18 vuotta täyttänyt tuensaaja muodostaa oman ksinäiskotitalouden, vaikka asuisikin vanhempiensa luona. Myös alle 18-vuotiaiden toimeentulotuen saajien katsotaan elävän itsenäisessä kotitaloudessa, jos heillä on oma perhe tai he ovat vanhemmistaan taloudellisesti riippumattomia eivätkä asu vanhempiensa kanssa.

Uudella asiakkaalla tarkoitetaan toimeentulotuen hakijaa, jolla ei hakuhetkellä ole toimeentulotuen piirissä vastaajakunnassa. Hänellä voi olla aiempia toimeentulotukipäätöksiä joko samassa tai eri kunnassa.

Kuntaryhmä. Tilastossa käytetään Tilastokeskuksen ryhmitystä, jossa kunnat jaetaan taajamaväestön osuuden ja suurimman taajaman väkiluvun perusteella kaupunkimaisiin kuntiin (väestöstä vähintään 90 % asuu taajamissa tai suurimman taajaman väkiluku on vähintään 15 000), taajaan asuttuihin kuntiin (väestöstä 60-90 % asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on 4000 - 15 000) ja maaseutumaisiin kuntiin (väestöstä alle 60 % asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on alle 15 000 tai väestöstä vähintään 60 % mutta alle 90 % asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on alle 4 000).

Liitetaulukot (pdf)
Tiedonkeruu

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 21.3.2006, Päivitetty 27.11.2006

Sivu päivitetty 27.11.2006
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi