Tilastot ja rekisterit
|
Lastensuojelun suurten kustannusten
tasausjärjestelmä
Stakes on kerännyt erityishuoltopiireiltä perhekohtaiset
seurantatiedot kunnille aiheutuneista lastensuojelun kustannuksista
vuosilta 1999 - 2005 (Lastensuojelun suurten kustannusten
tasausjärjestelmä).
Lastensuojelun suurten kustannusten tasausjärjestelmä 2005
Vuonna 2005 oli tasausjärjestelmän piirissä 352 kuntaa eli 85 %
kunnista. Perheitä tasauksen piirissä oli kaikkiaan 5 390, mikä on
noin 700 perhettä enemmän kuin edellisenä vuonna. Ahvenanmaa ei
kuulu tasausjärjestelmän piiriin.
Tasausjärjestelmän piirissä oleville perheille annetuista
lastensuojelupalveluista aiheutui 404,5 miljoonan euron
kustannukset vuonna 2005. Edellisestä vuodesta kustannukset
nousivat 106 miljoonaa euroa eli 36 %. Erityishuoltopiirien
ilmoittamien tietojen mukaan maksettiin kunnille tasauskorvauksia
yhteensä 183 miljoona euroa. Kasvua edelliseen vuoteen oli 40 % eli
52 miljoonaa euroa. Kustannuksiltaan laitoshuollon osuus on
palvelumuodoista edelleen selvästi suurin, kattaen 85 %
kustannuksista. Loput kustannukset jakautuvat lähes tasan
toimeksiantosuhteisen perhehoidon ja avohoidollisten tukipalvelujen
kesken.
Kuvio 1. Kustannusten
jakautuminen palvelualoittain vuosina 2000 - 2005
|
Lähde: Lastensuojelun suurten kustannusten tasausjärjestelmä
2005 - Systemet för utjämning av stora kostnader inom barnskyddet
2005
Tilastotiedote 23/2006, 30.11.2006
Suomen virallinen tilasto. Sosiaaliturva 2006. Stakes.
Lisätietoja:
Salla Säkkinen puh. 020 610 7064 ja Tuula Kuoppala puh. 020 610
7234
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@thl.fi | |
Tulosta |
Lähetä tiedoksi
Julkaistu 21.2.2006, Päivitetty
2.1.2009
|
|