Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Tilastot ja rekisterit

Lapsen elatus ja huolto

THL kerää kunnilta tilastotiedot elatusapusopimuksista, isyyden selvittämisestä ja vahvistamisesta sekä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Tiedot päivitetään vuosittain touko-kesäkuussa.

Lapsen elatus ja huolto 2010

Sosiaalilautakunnat vahvistivat vuonna 2010 kaikkiaan 42 600 elatusapusopimusta. Sopimuksia vahvistettiin lähes 3 000 (8 %) enemmän kuin edellisenä vuonna. Sopimuksista 9 200 oli sellaisia, joissa aiemmin tehtyä sopimusta muutettiin.

Voimaan jääneitä elatusapusopimuksia oli 38 000. Euromäärä jätettiin vahvistamatta esim. elatusvelvollisen puutteellisen elatuskyvyn vuoksi joka neljännessä tapauksessa (9 000 sopimusta) vuonna 2010. Vuodesta 2007 lähtien vahvistamatta jääneiden elatusapujen määrä on vuosittain huomattavasti lisääntynyt. Vuonna 2010 vahvistamatta jääneitä elatusapuja oli noin 5 000 enemmän kuin 2006.

Valtaosa euromääriin vahvistetuista elatusapusopimuksista on pieniä. Sopimukset olivat suuruusluokiltaan yleisimmin alle 67 euroa/kk (24 %) ja 135−168 euroa/kk (23 %).

Lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta vahvistettiin 45 000 sopimusta. Näissä sopimuksissa on sovittu huollosta 35 300 kertaa, tapaamisesta 19 900 ja asumisesta 18 600 kertaa. Huoltosopimuksista 93 prosentissa on sovittu yhteishuollosta, 6 prosentissa yksinhuollosta äidille ja vajaassa yhdessä prosentissa isälle. Isyyksiä vahvistettiin 24 200 vuonna 2010.

Kuvio 1. Sosiaalilautakunnan vahvistamat sopimukset elatusavusta ja lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta sekä isyyden vahvistamiset 20002010, kpl
Kuvio 1. Lapsen elatus ja huolto 2010

Lähde: Lapsen elatus ja huolto 2010 −
Underhåll och vårdnad av barn 2010 −
Child Maintenance and Custody 2010.
Tilastoraportti 18/2011, 10.6.2011
Suomen virallinen tilasto, Sosiaaliturva 2011. THL.

Lisätietoja:
Anne Forss puh. 020 610 7379 ja
Salla Säkkinen puh. 020 610 7064
Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi

 

Sivun alkuun

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 29.1.2006, Päivitetty 22.12.2011

Paluu Lapsuus ja perhe-osion etusivulle

Taustatietoja

Aineistokuvaus
SVT-sarjan laatuseloste
Tiedustelulomake (pdf, 78 kt)

Arkisto

Sivu päivitetty 22.12.2011
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi