Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Ajankohtaista

Tiedotusvälineiden merkitys kouluampumisen jälkihoidossa

Itsemurhien ja laajennettujen itsemurhien, kuten kouluampumisten, tekotapojen seikkaperäinen raportointi ihannointia mahdollistavalla tavalla myötävaikuttaa runsaan tutkimustiedon mukaan siihen, että tekoa jäljitellään. Toisaalta, tiedostusvälineiden vastuullisella raportoinnilla voidaan ulkomaisten kokemusten mukaan vähentää jäljittelyn riskiä. Tiedotusvälineiden vaikutus on suurin nuoriin. Vaikutus on suuri varsinkin henkilöihin, jotka roolin, iän ja sukupuolen suhteen ovat samassa asemassa kuin julkisuutta saava tekijä. Lasten ja nuorten haastattelua ei suositella, koska siitä voi olla haastateltavalle haittaa.

Tutkimustiedon mukaan jäljittelyn vaara kasvaa, jos tapahtumaraportointi on:

  • tekijän persoonallisuutta ja elämänhistoriaa yksityiskohtaisesti kuvailevaa eli inhimillistävää
  • teon tekotapaa seikkaperäisesti kuvailevaa
  • dramaattista, näkyvää ja sensaatiohakuista
  • tunnettuun henkilöön liittyvää
  • teon esittäminen ainoana, väistämättömänä ratkaisuna ongelmiin

Vastuullisen raportoinnin tunnusmerkkejä ovat:

  • annetaan asiallista tietoa siitä, miten ihmiset yleensä reagoivat traumaattisissa tilanteissa
  • tiedon tarjoaminen avunsaantimahdollisuuksista
  • dramaattisen kuva-aineiston julkaisemisen välttäminen
  • sisällön muokkaaminen kohderyhmän mukaan (esim. lasten TV-katseluaikojen huomioiminen, lasten varjelu järkyttäviltä lööpeiltä)
  • ihmiselämän menettämisen sureminen, mukaan lukien teon tekijän elämän menetys

Lisätietoja

Kehittämispäällikkö Esa Nordling, puh. 020 610 7460

Tutkimusprofessori Kristian Wahlbeck, puh. 020 610 7300

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@thl.fi.

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 27.11.2007, Päivitetty 25.7.2011

Aiheeseen liittyvää

Tietoa nuorten hyvinvoinnista

 
Sivu päivitetty 25.7.2011
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi