Terveyden ja hyvinvoinnin laitos aloittaa
1.1.2009
Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen tilalle perustettavan uuden
sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen
valmistelutyö etenee. Uusi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
aloittaa toimintansa vuoden 2009 alussa. Samalla
Kansanterveyslaitos ja Stakes lakkautetaan ja niiden henkilöstö
siirtyy uuteen laitokseen. Ketään ei irtisanota.
Tasavallan presidentti vahvisti uutta laitosta koskevan lain
31.10.2008. Samana päivänä annettiin myös valtioneuvoston asetus,
jossa laitoksen tehtävät on määritelty lakia yksityiskohtaisemmin.
Asetuksessa on säädetty myös laitoksen johdon ja henkilöstön
tehtävät ja kelpoisuusvaatimukset.
Valtioneuvosto nimitti 27.11.2008 lääketieteen ja kirurgian
tohtori, pääjohtaja Pekka Puskan Terveyden ja hyvinvoinnin
laitoksen pääjohtajan virkaan 1.1.2009 alkavaksi
viisivuotiskaudeksi.
Sosiaali- ja terveysministeriö nimitti laitokselle neljä
ylijohtajaa 19.12.2008.
Uuden laitoksen strategiaperusta hyväksyttiin fuusion
ohjausryhmässä kesäkuussa. Laitoksen toiminta rakentuu
matriisimaisesti strategialinjausten varaan. Laitos jakautuu
useisiin toimialoihin, joita johdetaan perinteiseen vertikaalisen
hierarkian tapaan. Erityistä painoarvoa pyritään sälyttämään
horisontaalisiin, kaikki toimialat lävistäviin rakenteisiin ja
prosesseihin. Laitoksen yksityiskohtaisempi rakenne on selvillä
lähiaikoina.
Taustaa
Peruspalveluministeri Paula Risikko asetti selvityshenkilöt
selvittämään sosiaali- ja terveysministeriön (STM) alaisten
virastojen ja laitosten voimavarojen uudelleen suuntaamista
elokuussa 2007. Selvitys valmistui joulukuussa 2007.
Selvitysmiesten ehdotuksen mukaisesti ministeri Risikko esitti
helmikuussa 2008 sosiaalipoliittiselle ministeriryhmälle Stakesin
ja Kansanterveyslaitoksen yhdistämistä uudeksi hyvinvoinnin ja
terveyden tutkimuskeskukseksi 1.1.2009 alkaen.
Uudessa laitoksessa keskitytään sosiaali- ja terveydenhuollon
kehittämiseen ja tutkimiseen, hyvinvointi- ja elinolotutkimukseen
sekä tietovarantojen hyödyntämiseen. Samalla selkiytetään
sektoritutkimuksen ja yliopistoissa harjoitettavan perustutkimuksen
työnjakoa.
Laitoksen asiakkaita ovat kunnat, palveluiden käyttäjät sekä
sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ja yksiköt.
Uusi laitos sijaitsee Helsingissä ja sillä on alueyksiköt niillä
paikkakunnilla, joilla Kansanterveyslaitoksella ja Stakesilla on
nyt toimintaa. Alueyksiköihin on tarkoitus siirtää
pääkaupunkiseudulta noin 100 henkilötyövuotta vuoteen 2015
mennessä. Tavoitteena on, että alueelliset toimintayksiköt
erikoistuvat osaamiseltaan ja tehtävärakenteeltaan, ja niille
annetaan valtakunnallisia tehtäviä.
Muutosprosessia johtaa ohjausryhmä, jota johtaa valtiosihteeri
Ilkka Oksala. Ohjausryhmän tukena toimii organisaatiouudistusta
valmisteleva johtoryhmä, jonka puheenjohtajana toimii
Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka
Puska. |