5.9.2007

Stakesin lausunto Opetushallituksen asemasta ja tehtävistä

Selvitysmies on pyytänyt mm. Stakesilta arviointia opetushallituksen asemasta ja tehtävistä. Seuraavassa esitetään joitakin näkökohtia asiasta. Ne perustuvat opetushallituksen ja Stakesin vuosia kestäneeseen yhteistyöhön lähinnä viidellä alueella - varhaiskasvatuksessa (lasten päivähoidossa), lastensuojelussa, opiskeluhuollossa, koululaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon työvoiman ennakoinnissa. Emme ota siis kantaa kaikkiin esitettyihin kysymyksiin, koska emme tunne kokonaistilannetta kattavasti.

Opetushallituksen yhteiskunnallinen tehtävä yleisesti

Riittävän hyvän yleissivistyksen (viraston omissa asiakirjoissaan "maailman parhaan opetuksen") turvaaminen peruskoulussa kaikille lapsille on mittava koko kouluikäistä lapsiväestöä koskeva tehtävä, jonka eteen virasto on valjastettu. Tehtävän tekevät erityisen haasteelliseksi nopeasti muuttuvat yhteiskunnalliset olot, jotka monin tavoin vaikuttavat lasten ja heidän perheidensä arkeen. Mm. yhteiskunnallisen eriarvoistumisen seuraukset näkyvät ja niihin tarvitaan myös koululta riittävän laajaa ja paneutunutta työtä.

Perusopetus edellyttää pitkäjänteistä, vuosien mittaista toimintaa, joka turvaa kestävät oppimis- ja kehitysympäristöt mukaan lukien myös kestävät ihmissuhteet, sillä oppiminen onnistuu parhaiten suotuisissa sosioemotionaalisissa suhteissa. Tietoyhteiskuntamme kilpailuetu rakentuu pitkälti mentaalisten kykyjen varaan - omaksumiskyky, luovuus, innovatiivisuus, sosiaalinen kyvykkyys, joustavuus jne. Ne edellyttävät panostamista hyvinvointiin ja positiiviseen mielenterveyteen sekä nopeaa tarttumista niihin ongelmiin, jotka vähentävät em. osaamista, kuten mielenterveys- ja päihdeongelmiin. Kestävyyden suhteen erityisiä haasteita nousee ns. kvartaalitalouden vaatimuksista. Opetushallituksen arvioinnissa katseen pitäisi ulottua vahvasti sellaisiin seikkoihin, jotka nousevat lasten oppimis- ja kehitysympäristöjen laadun ja tasa-arvoisuuden turvaamisesta - pitäen mielessä että kohtuullisen yhtäläiset koulutusmahdollisuudet ovat olennaisella tavalla luoneet sitä osaamista ja vaurautta jossa nyt eletään.

Hyvät edellytykset virasto tarvitse myös rohkeaan, kenties nykyistä rohkeampaankin tulevaisuuden näköalojen hahmottamiseen. Suomalainen koululaitos on monelta osin rakennettu teollisen yhteiskunnan tarpeisiin, ja hyvin syin kaiketi voidaan kysyä, onko peruskoulu voinut kehittyä uusissa yhteiskunnallisissa oloissa riittävän dynaamisesti. Esim. opetusryhmien koko, lasten kuljeskelu tilasta toiseen, tilojen vaatimaton kunto ja uusien tarvikkeiden niukkuus - ainakin paikoin - viittaavat sellaisiin oloihin, joita tähän maailman aikaan ei enää pidettäisi riittävinä aikuisten työpaikoilla. Ja ylipäätään pitäisi nostaa keskusteluun kysymys tulevaisuuden koulusta, joka ottaisi riittävästi etäisyyttä teollisen yhteiskunnan kouluun. Tässä eräänä yksityiskohtana voidaan mainita yhä kasvaneen erityisopetuksen paikan arviointi suhteessa normaaliopetuksen ryhmäkokoihin ja/tai käytettyihin opetusmenetelmiin.

Tutkimuksen näkökulmasta voidaan todeta, että uusi ekologisesti sävyttynyt näkemys oppimisesta yhdessä elinikäisen oppimisen kanssa haastavat tutkimus- ja kehittämistyössä perinteisen luokkahuone/oppiaine/koulumuoto-keskeisen perinteen. Monissa maissa lasten kasvun, kehityksen, hyvinvoinnin ja oppimisen tutkijat ovat jo löytäneet toisensa, mutta Suomessa kasvatustiede ja koulutuksen tutkimus on edelleen varsin eriytynyttä suhteessa lasten ja nuorten kehityksen kannalta muihin keskeisiin tutkimusperinteisiin.

Näiden haasteiden ja tähänastisen kokemuksen pohjalta voidaan sanoa, että opetushallitus on ilmeisen tarpeellinen ja arvokas kehittämisvirasto, jolla on merkitystä yleissivistyksen tason vaalimisessa ja kehittämisessä sekä opetuksen tasa-arvoisuuden turvaamisessa tai ainakin eriarvoisuuden seurannassa.

Opetushallituksella on vastuullaan poikkeuksellisen haastava tehtäväkokonaisuus. Siinä yhdistyvät viranomaistehtävät normiohjauksesta arviointiin ja tämän lisäksi myös koulutukseen ja tutkimus- ja kehittämistyöhön. Hallinnonalan ulkopuolelta näyttää, että opetusministeriön ja opetushallituksen välinen suhde ja myös työnjako on jossakin määrin jännitteinen ja epäselvä. Opetusministeriö on ottanut hoidettavakseen sellaista tutkimus- ja kehittämistyötä, joka kuuluisi luonteensa puolesta selkeästi operatiivisen yksikön tehtäviin. Samanaikaisesti ei ole voinut välttyä vaikutelmalta, että opetusministeriön sisäinen näkemys keskeisistä strategisista tavoitteista ja myös johtamisesta olisi voinut olla jäsentyneempää. Tulevaisuutta arvioitaessa ja rakennettaessa olisikin tarkasteltava hallinnonalaa kokonaisuutena.

Stakesin näkökulmasta Opetushallituksen kanssa tehtävä yhteistyö on sekä laajentunut että syventynyt ja siinä on vahvasti sitoutuneena mukana ylin- ja keskijohto. Opetusministeriön kanssa yhteistyö on vähentynyt ja käytännössä muuttunut muodollisiksi kuulemistilaisuuksiksi.

Näkökohtia lastensuojelun (erityisesti koulukotien) näkökulmasta

Valtion kuudessa koulukodissa toimii erityiskoulu, joka on myös opetushallituksen ohjauksen ja tuen piiriin kuuluvaa toimintaa. Käytännössä opetushallituksen rooli on ollut verrattain ohut suhteessa koulukotikouluihin. Mitään järjestelmällistä ja kohdennettua seuranta- tai kehittämistehtävää suhteessa esim. koulukotien koulutustarpeisiin ei opetushallituksella ole. Tällä vuosikymmenellä on opetushallituksessa ilmennyt halua ottaa vakavasti koulukoulukotikoulujen kehittäminen ja tukeminen, mutta samanaikaisesti laitoksen henkilöstö on vaihtunut tiheään tahtiin, joten pitkäjänteistä ja suunnitelmallista yhteistyötä ei ole päässyt syntymään. Eli hyvä tahto ei ole muuntunut käytännön toimiksi, vaan jäänyt vain pienen ja vaihtuvan joukon pyrkimyksiksi. Koulunkäyntiavustajien koulutus onkin ainoita "täsmäkoulutuksia", joita viime vuosina on koulukodeille tarjottu.Näkökohtia varhaiskasvatuksen näkökulmasta

Varhaiskasvatuksen alueella virkamiesyhteistyö opetushallituksen kanssa on ollut erittäin sujuvaa. Yhteistyö on perinteistä, ja varhaiskasvatuksen kehittämistyössä on onnistuttu luomaan yhteinen toimintakehikko, vaikka päivähoidon ja koulutuksen toimintalogiikat poikkeavat toisistaan.

Tämän rinnalla voidaan kuitenkin esittää muutama kriittinenkin huomio.

- laitoksen sisäinen organisaatio on antanut varsin byrokraattisen vaikutelman;
- opetussuunnitelmat (OPH:n kenties merkittävin työkalu) uudistetaan tietyin väliajoin verrattain massiivisella organisoinnilla ja myös resursoinnilla. Kenties tätä työskentelyä voitaisiin keventää ja muuttaa prosessinomaisemmaksi;
- opetusministeriön ja opetushallituksen välinen yhteistyö ja työnjako ei aina vaikuta täysin koordinoidulta ja selkeältä; mm. molemmilla on samantyyppisiä kehittämishankkeita.

Oma kysymyksensä on lasten päivähoidon hallinnollinen sijainti. Hallitusohjelman mukaan asiaa on tarkoitus arvioida hallituskaudella. Päivähoito palvelualueena on kulttuuriltaan aivan toisenlainen kuin koko ikäluokkia koskeva koulutus. Stakesin käsityksen mukaan opetusministeriöllä ja opetushallituksella ei ole kulttuurinsa, organisaationsa eikä osaamisensa puolesta valmiutta lähteä ohjaamaan tätä aivan eri logiikalla toimivaa laajaa palvelukokonaisuutta.

Näkökohtia opiskeluhuollon näkökulmasta

Opiskeluhuollon kehittämisen näkökulmasta opetushallitus on selvinnyt tehtävistään varsin hyvin. Jos hyvinvointi ja opiskeluhuolto otetaan vakavasti myös tulevaisuudessa, olisi niiden saatava nykyistä selkeästi vahvemmat voimavarat myös valtionhallinnossa.

Pääjohtaja Vappu Taipale

Ylijohtaja Matti Heikkilä