10.1.2007

Lausunto: Henkilöstön oikeusturva väkivaltatilanteissa;

Ongelman laajuus, sääntely ja hallinta sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetustoimen alalla

Työpaikkaväkivallan kehityksestä sosiaali- ja terveydenhuollossa

Sosiaali- ja terveysministeriön ja työterveyslaitoksen työolojen kehityksestä työsuojelun painoalueilla 1997-2003 tekemän selvityksen (2005:9) mukaan työpaikoilla väkivallan tai sen uhan kohteeksi joutuminen on lisääntynyt kyseisellä ajanjaksolla. Selvitys perustuu Tilastokeskuksen työolotutkimukseen, jonka mukaan suunta on ollut kasvava vuodesta 1990. Väkivallan riski on yleisintä palveluammateissa ja suurin terveydenhuoltoalan ja sosiaalialan töissä. Vähintään pari kertaa kuukaudessa väkivallan tai sen uhkan kohteeksi joutuneita oli sosiaali- ja terveydenhuollossa vuonna 2003 kahdeksan prosenttia, kun heitä vuonna 1997 oli viisi prosenttia.

Työterveyslaitoksen ja Stakesin vuodesta 1992 alkaen tekemässä kyselyssä on tiedusteltu asiakkaiden väkivaltaisuuden rasittavuutta. Ongelmallisimpia sektoreita ovat kyselyiden mukaan terveyskeskusten vuodeosastot, mielenterveys- ja päihdetyö, vanhainkodit ja palvelutalot, vammaishuolto sekä sosiaalipalvelut. Vuonna 2005 näillä sektoreilla noin viidennes työntekijöistä koki väkivaltaisuuden rasittavan heitä usein tai jatkuvasti. Vuoteen 1992 verrattuna väkivaltaisuus koetaan selvästi rasittavampana erityisesti vanhuspalveluissa sekä mielenterveys- ja päihdetyössä. Näillä sektoreilla niiden määrä, joiden mielestä väkivaltaisuus rasittaa usein tai jatkuvasti on lähes kaksinkertaistunut.

Lääkäreiden kokemaa väkivaltaa työssä on selvitetty erikseen ja tulosten mukaan (vuonna 2005) lääkäreistä 19 prosenttia oli kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa työssään (yleensä avohoitotoimistossa ja terveyskeskuksissa). Varsinaisen väkivallan kohteeksi oli joutunut vain hiukan yli yksi prosentti lääkäreistä. Aiempien tutkimusten mukaan (Töyry) väkivallan uhka on kuitenkin yksi lääkäreiden työssä uupumista selittäviä tekijöitä. Muun hoitohenkilökunnan osalta tilanne on Stakesin käsityksen mukaan lääkäreitä heikompi.

Keskeisiä riskitekijöitä asiakkaan taholta tuleviin väkivaltatilanteisiin

Sosiaali- ja terveydenhuollon hoiva- ja huoltotilanteissa väkivalta on yksi pakkotoimenpiteiden perusteista päihdehuollossa, kehitysvammahuollossa, mielenterveyshuollossa ja lastensuojelussa. Henkilöstö, jonka tehtävänä on pakkotoimenpiteiden edellytysten tutkiminen ja päätösten täytäntöönpano, on tästä johtuen muita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja toteuttavaa henkilöstöä enemmän vaarassa kohdata väkivaltaa työssään. Päihdehuoltolain (41/1986) 12 § mahdollistaa lyhytaikaisen hoidon väkivaltaisuuden perusteella (enintään 5 vrk). Hoitoa voidaan jatkaa hallinto-oikeuden päätöksellä sosiaalihuollon toimielimen esityksestä (13 §) enintään 30 vrk, mikäli lyhytaikainen hoito ei ole ollut riittävää. Kehitysvamma- ja mielenterveyslaeissa väkivalta on määritelty siten, että pakkotoimenpiteiden edellytykset täyttyvät, mikäli henkilön hoitoon tai huoltoon toimittamatta jättäminen vaarantaisi henkilön omaa tai muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta (KehitysvammaL 32.1 §, MTL 8.1 2-kohta ja 8.2 §). Ne eivät ole kuitenkaan ainoat pakkohoidon mahdollistavat syyt. Myös mielenterveyslain 9 §:n mukainen tarkkailuun ottaminen sen selvittämiseksi, ovatko edellytykset henkilön hoitoon määräämiseksi hänen tahdostaan riippumatta olemassa silloin, kun mahdollinen peruste on muiden henkilöiden turvallisuuden vaarantaminen, muodostaa erityisen riskitilanteen. Vastaavasti rikoksesta syytetyn mielentilatutkimuksen aika ja asianomaisten henkilöiden hoito tahdosta riippumatta muodostavat työntekijän kannalta riskitekijän.

Lastensuojelulain lakiin kirjatuissa huostaanottoperusteissa kyse on lapsen terveyden vaarantumisesta joko hänen itsensä tai esim. vanhempien taholta (LSL 16.1 §), ei lapsen aiheuttamasta vaarasta muille henkilöille. Käytännössä väkivaltaisuutta työntekijöitä kohtaan voi lastensuojelutilanteissa ilmetä sekä lasten vanhempien että huostaan otettavien nuorten taholta. Väkivaltaisuutta saattaa ilmetä myös pakkohoitoa lievempiä mielenterveys- ja päihdepalveluja saavilla asiakkailla tai vanhuksilla. Vanhusten palveluissa väkivalta liittyy lähinnä dementoiviin sairauksiin tai mielenterveysongelmiin kuten myös päihdepalveluissa. Tutkimustulokset osoittavat, että työyksiköiden rakenteellisilla tekijöillä voidaan vaikuttaa asiakkaiden häiritsevään käyttäytymiseen. Muodostamalla dementia- ja psykiatrisista oireista kärsiville omia, erikoistuneita, kohtuullisen pieniä yksiköitä, voidaan häiriökäyttäytymistä ja sen rasittavuutta vähentää.

Väkivaltatilanteiden tilastointi ja seuranta

Henkilöstön kohtaamaa väkivaltaa ei tilastoida Stakesissa systemaattisesti. Vuodesta 1992 alkaen on kuitenkin käytettävissä useita kyselyaineistoja, joissa asiaa on tarkasteltu. Kyselyiden ongelma on, että kysymykset väkivallasta on usein muotoiltu eri tavoin, minkä vuoksi niiden keskinäinen vertailu on hankalaa.

Väkivaltaisuutta ei myöskään pakkohoidon syynä yleisesti tilastoida. Päihdehuoltolain väkivaltaisuusperusteella tehtiin huoltopäätöksiä vuosina 1990-1998 2-9 vuodessa (Kaukonen 2000), arvio on, että luku on vuositasolla alle 10. Stakesin hoitoilmoitusrekisterin mukaan vuonna 2005 11321 eri psykiatrian potilaalla on ollut ainakin yksi hoitojakso, jossa tulotapa on "tahdosta riippumatta". Lähemmin psykiatrian tahdosta riippumattoman hoidon syyt eivät hoitoilmoitusrekisteristä ilmene. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen TEO:n oikeuspsykiatrisia asioita käsittelevä lautakunta antoi vuonna 2004 168 mielentilatutkimuslausuntoa, vuonna 2005 lausuntoja annettiin 197. Muille aiheutuvan terveysvaaran vuoksi vastoin tahtoa annetun kehitysvammahuollon määristä ei ole tietoa. Viimeisimmät lastensuojelutiedot koskevat vuotta 2005. Tahdonvastaisia lasten huostaanottoja oli vuonna 2005 1781. Lastensuojelutiedoista ei ole myöskään saatavissa tietoa siitä, että lapsi/nuori on huostaan otettu väkivaltaisuuden takia.

Väkivaltaisuus ei ongelmana rajoitu pelkästään pakkohoidon tai -huollon tilanteisiin. Tiedot asiakkaiden määristä niiden palveluiden piirissä, joilla väkivaltaa esiintyy, osoittavat yhtäältä kysymyksen potentiaalista laajuutta toisaalta väkivaltaisuuden olevan harvinaista suhteessa asiakasmääriin. Seuraavassa eräitä keskeisiä tietoja. Psykiatrisia sairaalapalveluja käyttäneiden psykiatrian potilaiden määrä oli Stakesin hoitoilmoitusrekisterin mukaan vuonna 2005 yhteensä 32054 (hoitopäiviä 1779768). Lasten huostaan ottoja oli vuonna 2005 Stakesin lastensuojelutilaston mukaan yhteensä 9162. Suurten kaupunkien keräämien syytietojen mukaan kaksi yleisintä huostaanoton syytä ovat lapsen/vanhemman ja/tai vanhempien päihdeongelmat tai lapsen/nuoren ja/tai vanhempien mielenterveysongelmat. Päihdeongelmaisten tarkkaa lukumäärää ei ole tiedossa ja se on sidoksissa päihdeongelmaisen määrittelyyn. Stakesin tilastoissa päihdepalvelujärjestelmässä oli vuonna 2004 hiukan yli 98 000 asiakasta, joista sosiaalipalvelujen piirissä oli 66 % ja terveyspalvelujen piirissä 34 %. Dementian esiintyvyys ikäluokittain on epidemiologisten tutkimusten mukaan 65-69-vuotiailla 2.3 % ja 85-89-vuotiailla 25 %. Suomessa noin 8 % yli 65-vuotiaista ja 35 % yli 85-vuotiaista kärsii vähintään keskivaikeasta dementiasta. Vuonna 2002 Suomessa oli 75 000 vanhusta, jotka kärsivät vähintään keskivaikeasta dementiasta. Määrän ennustetaan kasvavan vuoteen 2030 mennessä 128 000:een (Vaarama Voutilainen 2002). Kehitysvammahuollon palvelujen piirissä oli vuonna 2005 12569 kehitysvammaista, minkä lisäksi pieni määrä saattaa saada palveluja vammaispalvelulain mukaisena palveluasumisena.

Stakesin näkemyksen mukaan tilastoinnin ongelmat liittyvät asiakkaan oikeusturvaan esimerkiksi suhteessa näyttökysymyksiin ja siihen, että asiakasrekisterien tietoihin tulee kerättäväksi tätä kautta tietoja henkilöistä, jotka eivät itse ole sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaita. Kysymys muita kuin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaita koskevan tiedon kirjaamisesta asiakasrekistereihin samoin kuin sekä näiden tietojen käyttö että henkilön oikeus tarkistaa itseään koskeva tiedot on ylipäätään problemaattinen ja saattaisi edellyttää lainsäädännön tarkentamista. Toisaalta sekä asiakkaan että työntekijän jälkikäteisen oikeusturvan kannalta pakkotoimenpiteiden syyn kirjaaminen on välttämätöntä.

Väkivaltatilanteiden ehkäiseminen ja työntekijöiden oikeusturva

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työturvallisuudesta ei ole erityislainsäädäntöä. Sitä koskevat menettelyt määräytyvät yleisten työturvallisuuslain (738/2002) ja työsuojelusta annettujen säännösten ja niitä tarkentavien määräysten nojalla. Erityisiä myös sosiaali- ja terveydenhuollon työturvallisuuteen liittyviä ohjeita sisältyy muun muassa STM:n sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden turvallisuussuunnitteluoppaaseen (2005:13) sekä eräisiin työsuojelupiirien ja ammattiliittojen antamiin ohjeisiin.

Sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyy erityisiä piirteitä, joissa väkivaltaisuus saattaa olla joko hoivan ja huollon tarpeen syy tai yksi niistä kuten pakkotoimenpiteissä tai esimerkiksi dementoivissa sairauksissa. Väkivallan mahdollisuutta ei voida kokonaan poistaa huolellisillakaan varotoimenpiteillä. Vastaavia piirteitä ei yleensä liity muilla hallinnonaloilla annettaviin palveluihin poliisia lukuun ottamatta. Pysyvän henkilöstön lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä voi olla opiskelijoita joko henkilöstön koulutuksesta huolehtivasta oppilaitoksesta, korkeakoulusta tai yliopistosta. Toimintayksiköissä voidaan järjestää myös henkilöstön erikoistumis- ja muuta tarvittavaa koulutusta. Väkivaltatilanteessa opiskelijat saattavat olla vakinaisessa työsuhteessa olevaa henkilöstöä heikommassa asemassa.

Stakes katsoo, että työnantajan ja työntekijän vastuista sosiaali- ja terveydenhuollossa tulisi antaa nykyistä yksityiskohtaisempaa ohjausta joko säädöstasolla tai esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön ohjeena. Ohjeistuksen tulisi kattaa vähintään alueet, joilla väkivalta on tai voi olla palvelun saamisen edellytyksenä olevan sairauden tai sosiaalisen ongelman erityispiirre. Resurssien vähentäminen heijastuu myös kysymykseen työturvallisuudesta. Ohjeistuksessa tulisi ottaa kantaa työturvallisuuden ja resurssien väliseen suhteeseen. Stakes kiinnittää huomiota siihen, ettei ohjeistuksella tule vaarantaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan oikeutta hänen tarvitsemaansa palveluun.

Pääjohtaja Vappu Taipale
Lakimies Marja Pajukoski