14.9.2006
Stakesin lausunto: Stakesin osuus kansalliseen
seurantaraporttiin YK:n lasten erityisistunnon loppuasiakirjan
toimeenpanosta.
Omana osuutenaan YK:n pyytämään seurantaraporttiin Stakes
esittää seuraavaa:
Introduction:
Raportin valmisteluun on osallistunut mm. Sosiaali- ja terveysalan
tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes, joka on ollut mukana myös
tehtäessä Suomen kansallista toimintasuunnitelmaa "Lapsille sopiva
Suomi" (A Finland Fit for Children). Se julkistettiin vuonna 2005.
Major National Actions taken for Children and towards the WFFC
targets since 2002:
Komitean suosituksista Stakes on ottanut osaa erityisesti
seuraavien toteutukseen:
(12.) Komitea suosittelee, että sopimusvaltio tekee selvityksen,
jonka avulla arvioidaan ja analysoidaan lapsiin kohdistettavat
voimavarat, sekä jatkossakin tarpeen mukaan ryhtyy tehokkaisiin
toimenpiteisiin, joiden avulla taataan kaikille lapsille
tasa-arvoinen pääsy palveluihin ja palvelujen saatavuus
asuinkunnasta riippumatta.
Stakes julkaisee joka toinen vuosi Sosiaali- ja terveydenhuollon
palvelukatsauksen ja joka toinen vuosi hyvinvointikatsauksen,
joissa tarkastellaan myös lasten hyvinvointia sekä lapsi- ja
perhepalvelujen tilannetta. Julkaisuissa esitettävät tiedot
perustuvat sekä Stakesin ylläpitämiin lapsi- ja perhepalveluihin
liittyviin tietokantoihin että erillisselvityksiin.
Stakes on valmistanut useita laatusuosituksia palvelujen
järjestämiseksi ja tukee niiden toimeenpanoa. Lasten ja nuorten
palveluihin liittyviä laatusuosituksia on tehty mm.
mielenterveyspalveluille (2001), kouluterveydenhuollolle (2004) ja
päihdepalveluille (2005). Laatusuositukset tarkentavat kuntien
velvoitteita lakisääteisten palvelujen järjestämiseksi.
Stakes on laatinut valtioneuvoston hyväksymien
varhaiskasvatuksen linjausten pohjalta valtakunnalliset
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Asiakirjan tarkoituksena on
edistää varhaiskasvatuksen yhdenvertaista toteuttamista koko
maassa.
(14.) Komitea suosittelee, että sopimusvaltio jatkaa
pyrkimyksiään kehittää järjestelmä lapsia koskevien tietojen
laaja-alaiseksi kokoamiseksi, erityisesti kaikkein haavoittuvimpiin
ryhmiin kuuluvien lasten osalta, jotta lasten elinolosuhteita ja
heidän oikeuksiensa toteutumista voidaan yksityiskohtaisesti
analysoida.
Stakesin ylläpitämä SOTKAnet -indikaattoripankki sisältää myös
lapsiin ja nuoriin liittyviä hyvinvointi-indikaattoreita. Ne
perustuvat kunnilta kerättäviin tietoihin lasten ja nuorten
terveydestä, palvelujen käytöstä ja ongelmista. Tarkoituksena on
laajentaa tietojen keruuta erityisesti terveydenhuollon avohoidon
tilastoinnin avulla. Stakes on tehnyt yhteistyössä
Kansanterveyslaitoksen kanssa selvityksen, jossa määritellään
keskeiset tietosisällöt lasten ja nuorten terveysseurannan ja
lasten avoterveydenhuollon tilastoinnin kehittämiseksi.
Lastensuojelurekisterin ja tilaston tietosisältöjä kehitetään
vastaamaan uudistettavana olevan lastensuojelulain edellyttämiä
tietoja. Stakes ylläpitää myös varhaiskasvatuksen laadun ja
vaikuttavuuden seuranta- ja arviointijärjestelmää.
Stakes tekee vuosittain kouluterveyskyselyn yläluokkalaisille ja
lukiolaisille, johon vastaavat lähes kaikki 15-16-vuotiaat
koululaiset. Kyselyssä kartoitetaan mm. lasten
terveyskäyttäytymistä ja terveydentilaa, kokemuksia ja käsityksiä
koulun ilmapiiristä sekä heidän kokemiaan erilaisia ongelmia.
Stakes on mukana ESPAD-tutkimuksessa, jolla kerätään 4 vuoden
välein standardoidulla menetelmällä tietoja 15-16- vuotiaiden
päihteiden käytöstä ja terveydestä 35 Euroopan maassa.
(16.) Komitea kannustaa sopimusvaltiota edelleen jakamaan tietoa
yleissopimuksesta, myös koulujen opetussuunnitelmien kautta, ja
kiinnittämään erityistä huomiota tiedon jakamiseen haavoittuvimpien
ryhmien, kuten maahanmuuttajien, alkuperäiskansojen ja etnisten ja
kielellisten vähemmistöjen keskuudessa, sekä jatkamaan
pyrkimyksiään antaa lasten kanssa ja hyväksi työskenteleville
ammattilaisille riittävää ja järjestelmällistä lasten oikeuksia
koskevaa koulutusta ja/tai perehdytystä.
Stakesin toimeenpanemissa lasten ja perheiden kanssa
työskentelevien työntekijöiden koulutustilaisuuksissa jaetaan
systemaattisesti tietoa Lapsen oikeuksien sopimuksen periaatteista.
Muun muassa kuntien varhaiskasvatusyhdyshenkilöille
järjestettävissä koulutustilaisuuksissa yhtenä perusteemana on
Lapsen oikeuksien sopimus.
(21.) Komitea suosittelee, että sopimusvaltio vahvistaa
pyrkimyksiään taata, että lapsen edun yleinen periaate tulee
ymmärretyksi, asianmukaisesti huomioon otetuksi ja sovelletuksi
kaikissa säädöksissä samoin kuin oikeudellisissa ja
hallinnollisissa päätöksissä ja hankkeissa ja ohjelmissa ja
palveluissa, joilla on välittömiä tai välillisiä vaikutuksia
lapsiin.
Stakes on ollut keskeisesti mukana uudistamassa
lastensuojelulakia. Sen keskeisenä periaatteena on lapsen etu, jota
käsitettä selvennetään ja konkretisoidaan lakitekstissä. Lakiesitys
esitellään eduskunnalle syksyllä 2006.
Stakes on valmistellut oppaan lapsivaikutusten arvioimiseksi
(2006). Siinä on kehitetty malli YK:n Lapsen oikeuksien komitean
suositteleman erillisen lapsivaikutusten arvioinnin tekemiseksi,
kun laaditaan tai toimeenpannaan uusia toimintaohjelmia tai
ohjeita, uutta lainsäädäntöä tai määräyksiä, vuosittaista
talousarviota kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla
sekä organisatorisia tai hallinnollisia muutoksia yhteiskunnan eri
tasoilla. Mallin kokeilu alkaa syksyllä 2006.
(23.) Komitea suosittelee, että sopimusvaltio ryhtyy
lainsäädännöllisiin ja muihin toimenpiteisiin varmistaakseen, että
yleissopimuksen 12. artikla pannaan täysimääräisesti täytäntöön,
erityisesti siltä osin kuin on kyse lapsen oikeudesta ilmaista
mielipiteensä suoraan tuomarille silloin, kun oikeudenkäynnissä
ja/tai hallintomenettelyssä tehdään lapseen vaikuttavia
päätöksiä.
Uudistettavana olevaan lastensuojelun lakiehdotukseen on
kirjattu periaate, että kaikenikäisten lasten mielipide on aina
selvitettävä ennen päätöksentekoa. 15 vuotta täyttäneellä lapselle
taataan lisäksi itsenäinen puheoikeus itseään koskevissa
lastensuojeluasioissa, ja 12 vuotta täyttäneelle sijaishuoltoon
sijoittamista ja yhteydenpidon rajoittamista koskevissa
asioissa.
Oikeudenkäyntimenettelyihin on ehdotuksessa lisätty mahdollisuus
kuulla alle 15 vuotta täyttänyttä lasta lastensuojeluasioissa,
mikäli lapsi itse sitä toivoo.
(25.) Komitea suosittelee, että sopimusvaltio vahvistaa
toimenpiteitään lasten tehokkaaksi suojelemiseksi altistumiselta
väkivallalle, rasismille ja pornografialle matkaviestintekniikan,
videoelokuvien, pelien ja muun tekniikan välityksellä, mukaan
lukien Internet. Komitea ehdottaa myös, että sopimusvaltio kehittää
ohjelmia ja strategioita, joiden avulla matkaviestintekniikkaa,
mediamainontaa ja Internetiä voidaan käyttää keinona lasten ja
vanhempien tietoisuuden lisäämiseksi siitä, mikä tieto ja aineisto
on vahingollista lasten hyvinvoinnille. Sopimusvaltiota
kannustetaan kehittämään sopimuksia ja hankkeita yhteistyössä
toimittajien ja tiedotusvälineiden kanssa lasten suojelemiseksi
altistumiselta tiedotusvälineissä esiintyvälle haitalliselle
tiedolle ja heille tarkoitetun tiedon laadun parantamiseksi.
Stakes on mukana opetusministeriön Mediamuffinssi -hankkeessa,
joka tähtää pienten lasten mediakasvatuksen kehittämiseen. Stakes
tukee myös Pelastakaa Lapset ry:n kampanjaa, jonka avulla
poliisille tiedotetaan lapsille vahingollisista
internetsivuista.
(29.) Komitea suosittelee, että sopimusvaltio kiinnittää
huomiota lasten sijaishuollon lisääntymisen perussyihin, muun
muassa tukemalla vanhempia riittävästi. Sopimusvaltion tulisi myös
varmistaa, että laitoksissa kasvatettavat lapset asuvat pienissä
ryhmissä ja saavat yksilöllistä huomiota.
Lastensuojelulain uudistus sisältää velvoitteen kunnille
ennaltaehkäisevien ja vanhempia tukevien palvelujen
järjestämisestä. Lapsi- ja perhepalveluissa kehittämisen
painopistettä on siirretty korjaavasta työstä ehkäisevään työhön ja
varhaisen tukemiseen.
Useissa Stakesin hankkeissa on otettu käyttöön uudenlaisia
työkäytäntöjä vanhemmuuden ja lasten tukemiseksi kunnallisissa
palveluissa. Äitiys- ja lastenneuvoloiden henkilökunta on
perehtynyt ryhmämuotoiseen perhevalmennukseen sekä varhaisen
vuorovaikutuksen tukemiseen. Varhaiskasvatuksen henkilöstö omaksuu
kasvatuskumppanuuteen perustuvaa tasavertaista vuorovaikutusta
perheiden kanssa. Perhekeskuksissa ja perhepalveluverkostoissa
rakennetaan moniammatillisia työmalleja perheiden ja lasten
auttamiseksi. Perhelähtöisyyden vahvistaminen asiakastyössä luo
edellytykset puuttua sijaishuollon lisääntymisen perussyihin.
STM:n ja Stakesin varhaisen puuttumisen (early intervention)
-hankkeessa on kehitetty palvelujärjestelmän kykyä puuttua varhain
pulmatilanteisiin, kun jollakin taholla herää huoli lapsesta.
Hankkeessa on kehitetty voimavarakeskeisiä menetelmiä huolen
varhaiseen puheeksi ottamiseen vanhempien kanssa sekä yhteistyöhön
eri työntekijöiden ja hallinnonalojen välille.
Stakesin PERHE -hankkeen tavoitteena on edistää lasten
hyvinvointia vahvistamalla niitä yhteisöjä, joissa lapsi elää ja
toimii. Keskeistä on vahvistaa vanhemmuutta ja ehkäistä ongelmien
syntymistä päivähoidon, koulun ja neuvolan tuella. Päämääränä on
luoda perhekeskuksia, joissa vanhemmat kohdataan
yhteistyökumppaneina, ja joissa he voivat saada vertaistukea muilta
perheiltä. Kunnallisten palvelujen lisäksi perhekeskuksen
verkostoon kuuluvat seurakunnat, järjestöt ja yksityinen
sektori.
Stakesin Kasvatuskumppanuus-hankkeeen (2003-2005) tavoitteena on
ollut vahvistaa lapsen ja vanhemman kiintymyssuhdetta, tukea
lapsi-kasvattaja -suhteen syntymistä ja auttaa henkilöstöä luomaan
luottamuksellinen suhde vanhempiin. Siinä tuotettiin koulutus- ja
toimintamalli, joka uudistaa päivähoidon ja perheiden välistä
yhteistyötä. Toimivassa kasvatuskumppanuudessa isän ja äidin
tuntemus omasta lapsestaan yhdistyy työntekijän ammatilliseen
tietoon.
Stakes osallistuu STM:n Lastensuojelun kehittämisohjelmaan
(2004-2007), jossa uudistetaan ja kehitetään lastensuojelun
menetelmiä, prosesseja ja toimintatapoja. Sen osana on laadittu
selvitys sijaishuollon tilasta ja kehittämistarpeista.
Lastensuojelulakiehdotuksen mukaan lapsiryhmien kokoa tulisi
pienentää lastensuojelun toimipaikoissa nykyisestä kahdeksasta
kuuteen lapseen.
Stakes on tuonut Suomeen alun perin Uudessa Seelannissa
kehitetyn läheisneuvonpito-menetelmän (Family Conference). Sen
avulla vahvistetaan lastensuojelun asiakkaan ja hänen lähipiirinsä
asemaa ja voimavaroja oman asiansa selvittämisessä ja
ratkaisemisessa. Stakes koordinoi Pohjoismaiden ministerineuvoston
rahoittamaa tutkimusta menetelmän toteuttamisesta
Pohjoismaissa.
Stakesin alaisia valtion koulukoteja on järjestelmällisesti
koulutettu ja resursoitu mm. sijaishuollon laadun, jälkihuollon ja
erityisen huolenpidon kehittämiseksi.
(30.) Komitea suosittelee myös, että sopimusvaltio kiinnittää
riittävästi huomiota lasten mielipiteisiin päätöksissä, jotka
koskevat heidän sijoittamistaan sijaishuoltoon. Lisäksi komitea
suosittelee, että lapsen sijaishuollolla ei vaikuteta haitallisesti
vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen.
Lastensuojelulakiehdotuksessa esitetään, että lapsen mielipide
sijaishuoltoon sijoitettaessa tulisi aina selvittää lapsen iästä
riippumatta. Juridinen puhevalta olisi tietyissä asioissa 12 vuotta
täyttäneellä lapsella, ja aina yli 15-vuotiaalla lapsella.
Lakiehdotuksen yksi johtavista periaatteista on kestävien ja
jatkuvien ihmissuhteiden varmistaminen myös vaikeissa
perhetilanteissa. Sijaishuollon aikana on kiinnitettävä erityistä
huomiota lapsen ja hänen vanhempiensa yhteydenpitoon.
(32.) Yleissopimuksen 19. artiklan valossa komitea suosittelee,
että sopimusvaltio:
a) ehkäistäkseen ja torjuakseen kaikenlaista lasten
hyväksikäyttöä vahvistaa valistus- ja opetuskampanjoita liittämällä
lapset mukaan tähän toimintaan;
b) lisää maksuttomaan kansalliseen lasten ja nuorten
tukipuhelimeen kohdistamaansa tukea ja yhteistyötä;
c) vahvistaa toimenpiteitä, jolla kannustetaan ilmoittamaan
lapsen hyväksikäytöstä, mukaan lukien antamalla tähän
mahdollisuuksia myös sijaishuoltoon sijoitetuille lapsille, ja
asettaa tällaisiin tekoihin syyllistyneet henkilöt syytteeseen;
d) jatkaa väkivallan uhreiksi joutuneille lapsille kohdistetun
hoidon antamista täydellisen fyysisen ja psyykkisen toipumisen ja
uudelleen sopeutumisen edistämiseksi:
Stakes julkaisi vuonna 2003 oppaan viranomaisille lapsen
seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittämisestä. Opas
on selkiyttänyt ilmoitusmenettelyä, täsmentänyt viranomaisten
vastuunjakoa, ja se on jo huomattavasti lisännyt poliisille
tehtyjen hyväksikäyttöilmoitusten määrää.
Vuonna 2005 julkaistiin oppimateriaali "Turvataitoja lapsille".
Sen avulla opetetaan päiväkodeissa, kouluissa ja kerhoissa lapsille
taitoja hyväksikäytön ehkäisemiseksi. Oppaan avulla pyritään
vahvistamaan lasten omia taitoja puolustaa itseään ja pitää huolta
rajoistaan hankalissa tilanteissa. Oppaasta löytyy käytännöllisiä
turvavinkkejä ja mielikuvaharjoituksia esim. koulukiusaamiseen,
pahoinpitelyyn tai seksuaalinen ahdisteluun liittyen. Lapsia
ohjataan huolissaan kääntymään turvallisten aikuisten puoleen. Opas
sisältää myös tietoa ja välineitä moniammatilliseen ja kotien
kanssa tehtävään yhteistyöhön. Menetelmä on jo laajasti
käytössä.
Seksuaalisesti hyväksikäytetyille lapsille annettavan hoidon
mahdollisuudet ovat lisääntyneet. Stakes järjesti vuosina 2004-2005
kaksi pitkää koulutusta hyväksikäytettyjen lasten hoitoon
osallistuville terapeuteille ja muulle hoitohenkilökunnalle.
Koulutukseen osallistuneiden lopputöistä koottiin julkaisu
seksuaalisen hyväksikäytön hoitoon tarkoitettujen terapiamuotojen
teoreettisista perusteista ja käytännön toteuttamisesta.
(35.) Nuorison terveyttä koskevan yleiskommentin nro 4 (2003)
valossa komitea suosittelee, että sopimusvaltio vahvistaa lasten ja
nuorten terveyteen, erityisesti lasten alkoholinkäyttöön,
kohdistuvia toimenpiteitä ja kehittää edelleen terveysohjelmiaan,
joiden tulisi kohdistua muun muassa nuorten terveellisten
elämäntapojen edistämiseen.
Koulujen uusi terveystieto-oppiaine tavoittaa varsin kattavasti
nuorten ikäluokat. Stakes kehittää koulujen käyttöön työmenetelmiä,
joilla tuetaan lasten sosioemotionaalista kehitystä ja ehkäistään
myöhempiä ongelmia.
Useat terveyden edistämisen määrärahoilla toimeenpantavat
paikalliset projektit tähtäävät lasten ja nuorten terveellisten
elämäntapojen edistämiseen. Ehkäisevän päihdetyön projektit on
suunnattu alkoholinkäytön ehkäisemiseen.
Stakesilla on meneillään nuorten päihdehaittojen ehkäisyn
tutkimus- ja kehittämisprojekti (2004-2008). Hanke luo
toimintamallin alkoholihaittojen ehkäisemiseksi paikallisella
tasolla. Toimintapaikkakuntina ovat Jyväskylän ja Hämeenlinnan
seudut. Tavoitteena on, että nuoret juovat vähemmän, että alkoholin
käytön aloitusikä nousee, sekä että humalajuominen ja siihen
liittyvät haitat vähenevät.
(37.) Komitea suosittelee, että sopimusvaltio tehostaa
toimenpiteitään nuorten itsemurhien estämiseksi ja vahvistaa
mielenterveyspalvelujaan.
Suomessa on yleinen asevelvollisuus. Noin 20 % nuorukaisista ei
kuitenkaan suorita varusmiespalvelusta. Heistä lähes puolet
vapautetaan mielenterveydellisten syiden perusteella. Time out!
-hankkeessa (2004-2007) tuetaan syrjäytymisvaarassa olevia
asevelvollisuusikäisiä nuoria miehiä. Hanke on Stakesin, Helsingin
kaupungin, Vantaan kaupungin, Puolustusvoimien ja työministeriön
yhteinen. Tähänastiset kokemukset ovat varsin rohkaisevia, ja
toiminnan arvioidaan myös ehkäisevänitsemurhia
Stakesin Toimiva perhe- projektissa (2001-2010) tuetaan
vanhemmuutta ja lasten tervettä kehitystä perheissä, joissa toinen
tai molemmat vanhemmista ovat psyykkisesti sairaita tai päihteiden
ongelmakäyttäjiä. Näiden perheiden lapsilla on moninkertainen vaara
sairastua mielenterveyden häiriöihin. Hankkeen aikana on kehitetty
useita työmalleja, joiden avulla lapsia ja perheitä on voitu
auttaa.
Stakes on keskeisenä toimijana vuonna 2005 aloitetussa
Pohjanmaa-hankkeessa, joka on kuntien yhteistyössä rakentama
maailman suurin mielenterveyden ja päihdetyön edistämishanke
Kohteena ovat Vaasan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan
sairaanhoitopiirit. Hankkeen tavoitteena on kehittää mielenterveys-
ja päihdetyötä alueella edistämällä ennaltaehkäisevää työtä,
henkilöstön osaamista ja tehokkaiden hoitomuotojen käyttöä,
kuntoutusta sekä työhyvinvointia.
Pitkäniemen sairaalaan ja Stakesin alaiseen Niuvaniemen
psykiatriseen sairaalaan on perustettu osasto erityisen
vaikeahoitoisten nuorten psykiatrista hoitoa varten. Stakes arvioi
näiden osastojen toimintaa keväällä 2006.
(41.) Komitea suosittelee, että sopimusvaltio panee tehokkaasti
täytäntöön kansallisen köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen
vastaisen toimintasuunnitelmansa sekä vahvistaa tukeaan
talousvaikeuksissa oleville perheille antamalla taloudellista ja
muuta apua sen varmistamiseksi, että köyhyys vähenee ja lapsia
suojellaan taloudellisella ja ei-taloudellisella avulla niiltä
kielteisiltä vaikutuksilta, joita taloudellisilla vaikeuksilla on
heidän kehitykseensä.
Stakes tutkii lasten ja lapsiperheiden toimeentuloa,
taloudellista tilannetta ja köyhyyttä sekä niiden yhteyttä lasten
hyvinvointiin. Aiheesta on julkaistu useita tutkimusjulkaisuja ja
tietoa on levitetty laajasti päätöksentekijöille. Viimeisin
selvitys on vuodelta 2005. Sen mukaan muita heikompi tulokehitys on
ollut yksinhuoltajaperheissä, monilapsisissa perheissä ja alle
3-vuotiaiden lasten perheissä. Selvitykseen liittyen Stakes oli
mukana sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä, joka laati
suosituksia lapsiperheiden taloudellisen tilanteen parantamiseksi.
Osa niistä on jo otettu huomioon valtion vuoden 2007 tulo- ja
menoarviota tehtäessä.
Stakes tekee joka toinen vuosi kyselytutkimuksen hyvinvoinnin ja
palvelujen tilasta Suomessa. Kyselyn erityiskohteena ovat
vuorottain lapsiperheet ja vanhusväestö. Vuonna 2006 tutkimus
kohdistuu erityisesti lapsiperheisiin.
Pääjohtaja Vappu Taipale
Kehittämispäällikkö Sirpa Taskinen |