12.6.2006
Stakesin lausunto: Lääkkeiden kustannusvastuuseen liittyvät ongelmat
Selvitysmies Jussi Huttunen on pyytänyt Stakesilta arviota otsikossa mainitusta asiasta. Stakesin näkemyksen mukaan lääkkeiden kustannusvastuuseen liittyy useita kaksikanavaisesta rahoituksesta johtuvia ongelmia. Stakes pitää hyvänä sitä, että on lähdetty kartoittamaan näitä ongelmia ja hakemaan ratkaisuja niiden poistamiseksi.
1. Tämän hetken ongelmat
Kaksikanavaisesta rahoitusjärjestelmästä johtuvia käytännön ongelmia on varsin hyvin tuotu esille lausuntopyyntöön liitetyssä ylilääkäri Terhi Hermansonin muistiossa. Yleisemmällä tasolla näiden rajanveto-ongelmien lisäksi keskeinen ongelma on terveydenhuollon yksiköiden liian vähäinen kustannustietoisuus koskien avohoidossa käytettäviä lääkkeitä. Tämä johtaa kustannusvaikuttavuuden kannalta osittain epärationaaliseen lääkkeiden käyttöön.
2. Kustannusvastuuta koskevien ohjeiden ja lainsäädännön kehittäminen
Koska lääkkeiden jakelu ja kustannusten maksaminen on järjestetty muusta terveydenhuollosta irrallaan, on vaikea estää poikkeuksien ja väliinputoajien syntymistä tilanteessa, missä kukin taho joutuu tarkkailemaan omia kustannuksiaan - ei kokonaiskustannuksia tai kokonaisvaikuttavuutta. Lisäksi terveydenhuollon käytäntöjen ja teknologioiden jatkuva kehitys takaavat sen, että kustannusvastuun rajanvetoa ei pystytä pitkäksi aikaa rajojen selvennyksillä paikkaamaan, vaan tätä työtä joudutaan tekemään määräajoin tulevaisuudessakin.
Edelle mainituista syistä johtuen tulisi selvittää olisiko lääkehoidon osalta mahdollista luopua kokonaan kaksikanavaisesta rahoituksesta siten, että avohoidon lääkekustannuksista ja muista terveydenhuollon kustannuksista vastaisi yksi ja sama taho. Kyseessä olisi varsin vaativa, mutta kustannusvastuun kannalta selkein uudistus. Olisikin tärkeää perustaa julkisen terveydenhuollon toimijoiden ryhmä miettimään lääkehuollon lähempää integroimista muuhun terveydenhuoltoon. Työtä voisi jatkaa Lääkekorvaustyöryhmä 2000 työn pohjalta. Yleisemmällä tasolla kyse on tarpeesta pohtia koko terveydenhuollon rahoituksen uudistamista.
Tästä huolimatta tämän hetken akuutteihin ongelmiin pitää etsiä nopeasti toteutettavia väliaikaisratkaisuja. Osa nykyisistä rajanveto-ongelmista ratkeaisi jo sillä, että olemassa olevia sääntöjä noudatettaisiin. Tämän takia valvontaan ja seurantaan tulee kiinnittää aiempaa enemmän huomiota.
Erittäin kalliiden julkisen terveydenhuollon yksiköissä annettavien lääkkeiden kustannusten kattamiseen tulee tarvittaessa luoda sairaanhoitopiirien välinen tasausjärjestelmä. Kustannusvastuun siirtäminen valtiolle tai sairausvakuutukselle ei olisi järkevää koska se johtaisi vain uusiin rajanveto-ongelmiin ja kustannusvastuun sirpaloitumiseen.
3. Välttämättömän lääkehoidon turvaaminen
Aivan täydellisesti välttämättömien lääkkeiden saantia ei varmaankaan voida taata. Myyntiluvan haltijoilla on vapaus ottaa valmisteensa pois niin lääkekorvausjärjestelmästä kuin myös myynnistä. Eräs ratkaisu, jolla tilanteiden ennakoituvuutta voitaisiin parantaa, olisi velvoittaa myyntiluvan haltijat toimittamaan korvattavuutta koskeva irtisanomisilmoitus nykyistä aiemmin haluttua irtisanomisajankohtaa (esimerkiksi kuusi kuukautta ennen). Näitä varoaikoja voitaisiin pidentää myös silloin kun lääkkeen kohtuullinen tukkuhinta ja/tai korvattavuus on päättymässä.
Julkisten terveydenhuollon yksiköitä ei liene järkevää velvoittaa maksamaan välttämättömiä avohoidon lääkkeitä, mikäli niitä sairausvakuutuksen kautta ei korvata. Tämä menettely vain siirtäisi kustannuksia maksajalta toiselle ja tekisi järjestelmän entistä monimutkaisemmaksi. Aivan poikkeustapauksissa voitaneen käyttää viimesijaisen toimentuloturvan mekanismeja.
4. Kotihoidon lääkkeet
Menettelytavat erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa tulee yhtenäistää. Myös perusterveydenhuollon kotihoidon lääkkeet voitaisiin siirtää jaettavaksi julkisen terveydenhuollon sairaala-apteekista tai lääkekeskuksesta. Tämä säästäisi terveydenhuollon kokonaiskustannuksia kun lääkkeet ovat avoapteekeissa huomattavasti kalliimpia.
Joustavien ratkaisujen löytymistä omalta osaltaan estää se, että terveyskeskuksilla ja sairaaloilla ei ole mahdollista perustaa apteekkeja, jotka voivat myydä/luovuttaa lääkkeitä avohoidon potilaille. Tämä kielto tulisi poistaa. Sillä olisi myönteisiä vaikutuksia myös muihin lääkejakelun ongelmiin, kuten syrjäseutujen apteekkitilanteeseen ja päivystyspotilaiden lääkkeiden saantiin.
Pääjohtajan sijainen
Ylijohtaja Matti Heikkilä
Erikoistutkija Lauri Vuorenkoski