13.4.2006

Stakesin lausunto suomalaisen tohtorikoulutuksen kehittämisestä

Suomalaisen tohtorikoulutusta on arvioitu kanainvälisen arviointityöryhmän toimesta vuonna 2006 julkaistussa työryhmämuistiossa: "PhD Training and th Knowledge-Based Society: An Evaluation of Doctoral Eduacation in Finland". Tämän lisäksi tutkijakoulutuksen kehittämistä pohtinut työryhmä on julkaissut vuonna 2006 työryhmämuistionsa "Tohtorikoulutuksen kehittäminen". Tässä lausunnossa otetaan kantaa mainituissa muistioissa esitettyihin näkemyksiin ja ehdotuksiin. Lausunnossa pohditaan yleisesti tohtorikoulutusta Suomessa sekä painotetaan erityisesti teemoja, jotka liittyvät julkisen sektorin tutkimuslaitosten rooliin tohtorikoulutuksessa.

Tohtorikoulutuksen lähtökohdat

Suomalaista yliopistoissa annettavaa korkeakoulutusta säädellään yliopistolaissa sekä asetuksessa korkeakoulututkintojen järjestelmästä. Lisäksi korkeakoulutuksen kehittymiseen vaikuttavat muun muassa Suomen valtioneuvoston linjaukset sekä EU:n ns. Bolognan prosessi. Bolognan prosessissa on otettu kantaa tohtorikoulutuksen kehittämiseen EU-alueella. Bolognan prosessin tavoitteina on, lisätä tohtorikoulutettavien määrää ja tohtoriksi valmistuneiden osaamistasoa, yhtenäistää eurooppalaista koulutusjärjestelmää sekä lisätä EU-maiden välistä yhteistyötä tutkimuksen ja koulutuksen alalla. Suomen tohtorikoulutukselle annetut tavoitteet noudattavat pääosin Bolognan prosessin tavoitteita.

Suomessa tohtoriksi valmistuneiden määrä on noussut vuosittain nopeasti 1990-luvulta lähtien. Vuonna 2004 tohtorin tutkintoja suoritettiin 1 399. Tavoitteena on, että tohtoritutkintojen määrää yhä lisätään 1 600 tutkintoon vuodessa vuoteen 2008 mennessä. Pidemmällä aikavälillä, vuoteen 2012 mennessä tutkijakoulujen paikkamäärä kasvatetaan 2 000 paikkaan vuodessa.

Tohtorikoulutuksen julkilausutut kehittämistarpeet

Tohtorikoulutus järjestetään Suomessa yliopistojen toimesta. Perinteinen tapa suorittaa tohtorintutkinto perustuu erilliseen tohtoriksi opiskelevan ja professorin ohjaussuhteeseen. Tohtorikoulutuksen tehostamiseksi ja laadun parantamiseksi on Suomeen vuonna 1995 luotu tutkijakoulujärjestelmä. Tutkijakoulutusjärjestelmä muodostuu yliopistojen sisäisistä tai yliopistojen välisistä sekä yliopistojen ja tutkimuslaitosten välisistä yhteistyöverkostoista. Tutkijakoulut eivät muodosta valtakunnallisesti keskitettyä järjestelmää vaan toimivat itsenäisesti. Tutkijakoulujen tehtävänä on antaa tohtorikoulutettaville tukea ja systemaattista opetusta, lisätä tutkimuksen verkostoitumista ja kansainvälistymistä sekä lisätä tohtorikoulutuksen arvostusta myös yliopistojen ulkopuolella.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen tutkijakoulut ovat vakiinnuttaneet paikkansa ja pyrkimyksenä on yhä lisätä niiden painoarvoa tohtorikoulutuksessa. Samassa yhteydessä tavoitteena on lisätä tutkijakulujen ja tutkimuslaitosten sekä elinkeinoelämän yhteistyötä.

Seuraavaksi esitetään erikseen ne tohtorikoulusta koskevat kansainvälisen arviointiryhmän sekä tohtorikoulutuksen kehittämistä pohtineen työryhmän suositukset, johon tässä lausunnossa otetaan erityisesti kantaa.

Kansainvälisen arviointiryhmän suosituksia:

1. Tutkijakoulujärjestelmää tulee edelleen jatkaa, mutta niiden toimintaa on jäntevöitettävä mm. edellyttämällä kaikilta tutkijakoulutettavilta tutkimussuunnitelmaa, luomalla nimeämällä tutkijakouluille johtohenkilö johtaja sekä lisäämällä parantamalla tutkijakoulujen antamaa koulutuksen laatua.

2. Yliopistot voivat luoda erillisen uuden organisaation, jonka tarkoituksena on edistää tutkijakoulujen toimintaa esimerkiksi muun muassa tarjoamalla heille niille hallinnollista tukea.

3. Tutkijakoulutettaville tulee tarjota yhä aiempaa useammin neljän vuoden katkeamaton rahoitus opintojensa suorittamiseen.

4. Hajautettua tutkijakoulujärjestelmä ei tule muuttaa keskusjohtoiseksi. Tutkijakoulujärjestelmää tulee kehittää hyvien käytäntöjen tunnistamisella ja käyttöönotolla.

Tutkijakoulutuksen kehittämistyöryhmän suosituksia:

1. Yliopistot ja tutkimuslaitokset perustavat yhteisiä tutkijakouluja.

2. Yliopistot ja niiden tutkijakoulut toimivat yhteystyössä muiden maiden yliopistojen sekä tutkimuslaitosten kanssa. Tavoitteena on lisätä tutkimusyhteistyötä ja liikkuvuutta.

5. Kaikki väitöskirjaa tutkimuslaitoksissa valmistelevat rekisteröityvät yliopistojen jatko-opiskelijoiksi.

6. Tutkimuslaitoksissa väitöskirjaa tekevillä tutkijoilla on tutkimuslaitoksen sisältä yksi ohjaaja tai mentori, jonka tehtävänä on tukea tohtorikoulutusprosessia. Mikäli tutkimustyöllä on useampi ohjaaja, tehdään erikseen päätös siitä, kuka kantaa ohjauksesta päävastuun. Ohjaajat ja tohtorikoulutettavat kokoontuvat säännöllisin väliajoin.

Stakesin kannanotot tohtorikoulutuksen kehittämisestä

Kansainvälisen tohtorikoulutusta käsittelevän arviointiryhmän sekä Tutkijakoulutuksen kehittämisryhmän muistiot ovat melko perusteellisia kuvauksia tohtorikoulutuksen nykytilanteesta Suomessa. Muistiossa on kuvattu tohtorikoulutuksen lähtökohdat, rakenteet ja sen lisäksi tulevaisuuden tavoitteet. Tohtorikoulutuksen kehittämiseksi molemmat ryhmät ovat esittäneet joukon suosituksia, joilla tohtorikoulutusta voidaan edelleen parantaa. Suosituksia voidaan pitää yleisesti tavoitetasoiltaan hyvinä. Jotkin suositukset tulevat kuitenkin vaikuttamaan myös valtion tutkimuslaitosten asemaan ja toimintaan. Tältä osin suositusten konkreettisia vaikutuksia ei ole muistioissa esitetty.

Muistioissa linjattuihin suosituksiin ja kannanottoihin on saattanut vaikuttaa se, että työryhmien kokoonpanoissa ei ole ollut huomioitu edustettuna ainuttakaan tutkimuslaitosten edustustaajaa.

Seuraavaksi Seuraavassa arvioidaan kansainvälisen arviointiryhmän sekä Tutkijakoulutuksen kehittämistyöryhmän tekemiä ja tässä muistiossa esitettyjä suosituksia sekä pohditaan yleisemmin tohtorikoulutusta Suomessa.

Kansainvälinen arviointiryhmä

Kansainvälisen arviointiryhmän suosituksissa hyvänä voidaan pitää sitä, että tutkijakoulujen toimintaa jäntevöitetään edellyttämällä kaikilta tohtorikoulutettavilta tutkimussuunnitelman tekoa, lisäämällä opetuksen laatua ja luomalla järjestelmä, jolla on toiminnasta vastuussa oleva johto.

Työryhmän ehdotusta siitä, että yliopistoihin voitaisiin luoda tutkijakoulujen hallintoa tukeva organisaatio, voidaan pitää hyvänä. Organisaation tehtäviin voisi kuulua mm. yhteisten kurssien järjestäminen ja koulutuksen laadun kehittäminen. On tarpeellista, että yliopistot koordinoisivat nykyistä paremmin jatkokoulutustaan. Uuden järjestelmän luomisessa on kuitenkin vältettävä hallinnollisesti raskaita ratkaisuja.

Tohtoritutkinnon suorittaminen on pitkäjänteistä toimintaa. Tästä syytä on perusteltua, että tohtoritutkintoa suorittavalle taataan riittävät resurssit tutkinnon suorittamiseen. Suositus neljän vuoden rahoituksesta tutkijakouluun osallistuvalle edellyttää rahoittajalta sitoutumista ja saattaa joissakin tapauksissa vähentää rahoittamisen mielekkyyttä. Ratkaisuna pitkäkestoinen rahoitus kuitenkin parantaa tohtoriksi kouluttautuvien taloudellista asemaa ja työmarkkinatilannetta sekä edistää erityisesti naisten asemaa työelämässä. Nykyinen käytäntö, jossa tutkijakoulutuksen rahoitus perustuu useisiin rahoituslähteisiin ja lyhyihin työsuhteisiin saattaa vaikeuttaa väestön uusintamisiässä olevien naisten mahdollisuuksia osallistua tutkijakouluihin.

Suositus välttää tutkijakoulujärjestelmän keskusjohtoisuutta voidaan pitää hallinnollisesti joustavana ratkaisuna. Hajanaisen järjestelmän ongelmana voidaan kuitenkin pitää vaihtelevia toimintatapoja ja yhtenäisten toimintakriteerien puuttuessa pahimmassa tapauksessa suurta variaatioita koulutuksen laadussa. Tutkijakoulujärjestelmän hahmottaminen kokonaisuutena myös vaikeutuu. Jotta tutkijakoulujärjestelmässä voidaan lisätä yhteistyötä elinkeinoelämän ja tutkimuslaitosten välillä, on tärkeää, että tutkijakoulujen toiminnalle luodaan yhtenevät toimintaperiaatteet. Tutkijakoulujen toiminnan läpinäkyvyys on myös yksi edellytys eri toimijoiden yhteistyölle.

Tutkijakoulutuksen kehittämistyöryhmä

Tutkijakoulutuksen kehittämistyöryhmän suosituksista tutkimuslaitosten näkökulmasta ehkä merkittävin on kannanotto lisätä yliopistojen ja tutkimuslaitosten välisiä tutkijakouluja. Suositus on painoarvoltaan nykyisin muotoutuneita yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteistyökäytäntöjä voimakkaampi. Tällä hetkellä tutkimuslaitokset ovat tutkijakouluissa vapaaehtoisin periaattein. Osa tutkimuslaitoksissa työskentelevistä tohtoritutkintoa suorittavista tutkijoista on mukana tutkijakouluissa. Tutkimuslaitokset myös rahoittavat jossakin määrin tutkijakoulujen toimintaa ja tutkimuslaitoksen senioritutkijat ovat vaihtelevasti osallisina tutkijakoulutettavien ohjauksessa.

Yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkijakoulujen perustamista voidaan pitää suosituksena, joka olennaisesti vaikuttaa tutkimuslaitosten toimintaan. Tutkimuslaitoksissa tämä tarkoittaa tiiviimpää osallistumista tohtorikoulutukseen. Osallistuminen tutkijakouluun edellyttää Tutkijakoulutuksen kehittämistyöryhmän suositusten mukaan vähintään yhden ohjaajan tai mentorin nimeämistä tutkimuslaitoksesta. Lisäksi voidaan järjestää yliopistojen, tutkimuslaitosten ja mahdollisesti myös elinkeinoelämän kanssa yhteisiä seminaareja. Esitetyt toimet edellyttävät tutkimuslaitosten toiminnassa huomion kiinnittämistä aikaisempaa enemmän ylimpään korkeakoulutukseen, joka ei ole kuulunut tutkimuslaitosten ydintoimintaan.

Tavoitteeltaan tutkimuslaitosten osallistumista tutkijakouluihin voidaan pitää hyvänä, mutta sen toteutuksen onnistuminen edellyttää riittävien voimavarojen kohdentamista tähän toimintaan ja pohdintaa yhteistyön käytännön toteutuksesta.

Tohtorikoulutukseen liittyen STM:n hallinnonalan sektoritutkimuslaitosten välillä on jo käynnissä yhteistyötä, jolla tuetaan mm. yhteisten seminaarien avulla tohtorikoulutettavien koulutusprosessia. Toimintaa ei ole sidottu virallisesti tutkijakouluihin vaan se perustuu sektoritutkimuslaitosten keskinäiseen toimintaan.

Tutkijakoulutuksen kehittämistyöryhmän linjausta kansainvälisyyden lisäämisestä tutkijakouluissa voidaan pitää tavoiteltavana. Samoin on perusteltua, että jokaisen tutkimuslaitoksessa tohtoritutkintoa suorittavan on rekisteröidyttävä yliopiston jatko-opiskelijaksi. Rekisteröityminen jatko-opiskelijoiksi on yksi keino lisätä tohtoritutkinnon suorittamisen suunnitelmallisuutta ja edistää tohtoriksi valmistumista. Jatko-opiskelijaksi rekisteröitymisen lisäksi tutkijakoulutettavalta tulee edellyttää tutkimussuunnitelman laadintaa.

Tohtorikoulutus Suomessa

Tohtorikoulutuksen volyymiä on viime vuosina nostettu voimakkaasti Suomessa. Volyymin kasvattaminen on ollut tietoista yleisen koulutustason nostamiseen tähtäävää ja tulevaisuuden työelämän tarpeisiin varautuvaa toimintaa. Tohtorien määrän nopea lisääntyminen on merkinnyt sitä, että osalle tohtoreita rekrytoituminen tutkijanuralle on muodostunut ongelmalliseksi. Tilannetta pahentaa ainakin toistaiseksi elinkeinoelämän varauksellinen suhtautuminen tohtorien tarpeeseen. Tohtorien alhainen työttömyysaste selittyy osittain määräaikaisilla tutkimusrahoitusjärjestelmillä.

Tohtorien työllistymisedellytysten parantamiseksi Tutkijakoulutuksen kehittämistyöryhmä suosittaa, että tohtorikoulutuksen rinnalla tulee yhteiskunnassa pyrkiä lisäämään tietoisuutta tohtorien osaamisesta ja edistää tohtorien valmiuksia toimia myös muissa työelämän tehtävissä kuin puhtaasti tutkimustehtävissä. Tässä onnistuminen on kriittinen tekijä, mikäli halutaan varmentaa koulutusjärjestelmän vastaavuus työelämän tarpeisiin.

Työryhmän suosituksia voidaan arvioida kriittisesti siten, että julkilausutuissa tavoitteissa työmarkkinoiden tulee reagoida tohtorikoulutuksen tarpeisiin eikä päinvastoin. Tohtorikoulutusjärjestelmä ei ole ainakaan lyhyellä aikavälillä reaktiivinen suhteessa työelämän tarpeisiin.

Kriittisesti voidaan suhtautua myös siihen, että tohtoritutkimuksen arvioissa ja suosituksissa ei ole otettu kantaa koulutuksen resurssointiin. Tutkijakoulutuksen kehittämistyöryhmän suosituksissa koulutuksen laatua on lisäksi käsitelty vain väitöskirjojen laadun osalta. Tohtorikoulutuksen resurssien käsittelyn puutetta voidaan pitää pulmallisena, sillä on otaksuttavaa, että julkisen rahoituksen osuus tutkimuksessa ja yliopistokoulutuksessa ei tule tulevaisuudessa kasvamaan.

Tohtorikoulutettavien määrän lisäys ja esitetyt tohtorikoulutuksen uudet käytännöt edellyttävät kriittistä arviota siitä, onko ne mahdollista nykyisillä voimavaroilla laadukkaasti toteuttaa. Koulutuksen laadun turvaaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta työvoiman osaamista voidaan Suomessa ylläpitää ja entisestään nostaa. Myös työelämän tarpeet tulisi ottaa aiempaa paremmin tohtorikoulutuksessa huomioon. Määrällisten tavoitteiden sijaan koulutuksen laatu ja tohtorien osaamisen taso tulisi nousta tohtorikoulutuksen kehittämisen keskiöön.

Pääjohtaja Vappu Taipale
Ylijohtaja Matti Heikkilä