Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Ajankohtaista

Sosiaalipolitiikan päivät 21.-22.10.2010

2010-luvun sosiaaliset ongelmat: köyhyys, syrjäytyminen, perusturvan puutteet

Sosiaalipolitiikan päivät liittyvät EU:n köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuoden ohjelmaan. Päivillä pohditaan köyhyyttä ja syrjäytymistä 2010-luvun sosiaalisina ongelmina.

Ajankohtaisia aiheita ovat esimerkiksi perusturvan jälkeenjääneisyys, uudet perustuloratkaisut, lapsiköyhyys ja ei-työssä olevien asema, jotka suomalaisessa keskustelussa jäävät yleensä hyvinvointivaltion rahoitusvajetta, taloudellista kilpailukykyä ja kestävyyttä koskevan keskustelun katveeseen.

Ehdotuksia työryhmiksi

Sosiaalipolitiikan päivillä kokoontuu useita eri osa-alueita käsitteleviä työryhmiä.Työryhmissä pidetään alustuksia, joiden pohjalta käydään keskustelua. Työryhmät kokoontuvat Helsingin yliopiston päärakennuksessa, Sosiaalitieteiden laitoksessa Snellmaninkadulla ja Tieteiden talossa.

Lisätietoja päivien kotisivulta: http://blogs.helsinki.fi/sosiaalipolitiikanpaivat/

Päivien järjestelyistä vastaavat: Sosiaalitieteiden laitoksen sosiaalipolitiikan oppiaine (Helsingin yliopisto) ja Sosiaalipoliittinen yhdistys ry

Sosiaalipolitiikan päivät alkavat torstaina 21.10.2010 klo 11.00 (Plenaari I klo 13) ja päättyvät perjantaina 22.10.2010 klo 15.30. Ohjelma pdf-muodossa.

21.10. Torstai

11.00 - 13.00
Ilmoittautuminen päiville, Helsingin yliopiston päärakennus (Fabianinkatu 33), 2 krs.

13.00 Plenaari I
Yliopiston iso juhlasali, Puheenjohtaja professori J.P. Roos, Helsingin yliopisto

Päivien avaus
Puheenjohtaja Susan Kuivalainen, Sosiaalipoliittinen yhdistys
Sosiaalitieteiden laitoksen johtaja Keijo Rahkonen

The Phenomena of Social Exclusion and the Question of Social Justice
Professori Heinz Bude, University of Kassel

Kommenttipuheenvuoro:

2010-luvun sosiaaliset ongelmat: köyhyys, syrjäytyminen, perusturvan puutteet
Tutkimusprofessori Olli Kangas, Kelan tutkimusosasto

Miksi perustoimeentulo on jätetty heitteille?
Professori J.P. Roos, Helsingin yliopisto

15.15 Kahvitauko

16.00 - 18.00 Työryhmät
Päärakennus ja Tieteiden talo.

18.30 Rehtorin vastaanotto
Helsingin yliopisto

20.00 Illanvietto Ravintola Kaisaniemessä
Illallinen
Länsimaiden perikato
DJ Spengler

22.10. Perjantai

9.00 - 12.00 Työryhmät jatkavat

10.00 - 12.00 Pikkuplenaari
(vaihtoehtoinen ohjelma työryhmille)

VTM Nina Kahma: Keskiluokan maku ja elämäntyyli
VTM Jyri Liukko: Vakuutus ja solidaarisuus
VTM Anne Määttä: Sosiaaliturvan väliinputoajat
VTM Antti Tanskanen: Vuokratyön lyhyt historia
VTM Arho Toikka: Ympäristöpolitiikan muotoutuminen verkostonäkökulmasta
VTM Sampo Villanen: Mitä kaupunki tekee - kaupunkitila osana poliittista ja kaupallista toimintaa

12.00 - 13.00 Lounastauko

13.00 Plenaari II,
Yliopiston pieni juhlasali, Puheenjohtaja professori Risto Eräsaari, Helsingin yliopisto

Sosiaalipoliittisen yhdistyksen gradupalkinto

Paneelikeskustelu perusturvasta
Professori Susan Kuivalainen, Turun yliopisto
Professori J.P. Roos, Helsingin yliopisto
Professori Juho Saari, Itä-Suomen yliopisto
Valtiotieteen lisensiaatti, kirjailija Osmo Soininvaara
VTT Anu Suoranta, Helsingin yliopisto

Kutsu seuraaville päiville

15.30 Päivät päättyvät


Takaisin tapahtumakalenteriin

Sivu päivitetty 29.9.2010
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi