Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Tutkimus

Tutkimuseettinen toimikunta

Stakesissa on toiminut tutkimuseettinen toimikunta vuodesta 1993. Toimikunnan tehtävänä on

  • tutkimus- ja kehittämishankkeisiin liittyvien eettisten kysymysten käsittely
  • Stakesilta pyydettyjen tutkimuseettisiä kysymyksiä koskevien lausuntojen taikka muiden Stakesin johtoryhmän sille asettamien tehtävien suorittaminen
  • Stakesin toiminnan kautta esille nousevien yleisten sosiaali- ja terveydenhuollon eettisten kysymysten käsittely.

Toimikunnan painopiste on yksilöä koskevien rekisteri-, kysely- ja haastattelututkimusten sekä sosiaalihuollon hankkeiden käsittelyssä. Kehittämishankkeiden osalta toimikunnassa käsitellään ensisijaisesti hankkeita, joissa tutkimuksen ja kehittämisen raja on epäselvä tai joihin sisältyy sekä tutkimusta että kehittämistä. Toimikunta voi myös käsitellä vain kehittämiseen keskittyviä hankkeita, mikäli siihen on erityinen syy.

Lähtökohtana on, että toimikunta käsittelee kaikki sen käsiteltäväksi ehdotetut hankkeet. Toimikunta pyrkii kuitenkin välttämään päällekkäistä käsittelyä muiden ei-lakisääteisten eettisten toimikuntien tai niitä vastaavien elimien kanssa.

Toimikunta ottaa käsiteltäväkseen ainakin sellaiset hankkeet, joita ei käsitellä muissa eettistä toimikuntaa vastaavissa elimissä tai jotka eivät edellytä lakisääteisen sairaanhoitopiirin eettisen toimikunnan käsittelyä. Lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain (488/1999) perusteella sairaanhoitopiirien eettisiin toimikuntiin menevät hankkeet voidaan ottaa käsiteltäväksi vain erityisistä syistä.

Toimikunta voi käsitellä sekä tutkimussuunnitelmia että tutkimusprosessin aikana ilmeneviä eettisiä ongelmia. Toimikunta voi käsitellä sekä Stakesin omia että yhteistyöhankkeina suoritettavia sosiaali- ja terveydenhuollon hankkeita taikka Stakesin rekistereitä tai muita aineistoja hyödyntävien Stakesin ulkopuolisten tutkijoiden hankkeita. 

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 9.11.2007, Päivitetty 16.11.2007

Sivu päivitetty 16.11.2007
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi