Tutkimus
|
Hyvinvointi ja eriarvoisuus
Stakes tutkii elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä yleisesti,
väestöryhmittäin ja alueellisesti. Hyvinvointipolitiikan osalta
kiinnostus kohdistuu erityisesti köyhyyden ja huono-osaisuuden
torjumiseen ja havaittujen sosiaalisten ongelmien korjaamiseen.
Tutkimus keskittyy lisäksi oikeudenmukaisuuteen liittyviin
kysymyksiin kuten terveydenhuollon palvelujen käytön jakautumiseen.
Hyvinvoinnin kannalta tärkeää on väestön päihteiden käytön ja
päihteiden käytön seurausten tutkiminen.
Tutkimusteemat
Hyvinvointi, tulonjako ja elinolot
Teema-alueella tutkitaan väestön hyvinvoinnin ja elinolojen
kehitystä sekä väestöryhmien välisiä eroja hyvinvoinnin
jakaantumisessa ja elinoloissa. Eriytyneemmin arvioidaan tulonjaon
kehitystä ja sitä, miten tulonsiirtoja koskevat ratkaisut
vaikuttavat väestöryhmien tuloihin, tulonjakoon ja eriarvoisuuteen.
Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa tekijät, jotka selittävät
hyvinvoinnin kehitystä. Lisäksi kiinnostuksen kohteena ovat
alueiden väliset hyvinvointierot ja niiden kehittyminen.
Köyhyys ja huono-osaisuus
Stakes tutkii köyhyyden ja huono-osaisuuden laajuutta, luonnetta
ja kohdentumista. Tutkimuksella etsitään syitä köyhyydelle ja
arvioidaan sen kehitystä kansallisesti sekä suhteessa
kansainväliseen kehitykseen. Köyhyyden tutkimuksessa kiinnostuksen
kohteena on pysyväisköyhyys ja toistuvaisköyhyys sekä millaista
köyhyysliikkuvuutta Suomessa on. Tutkimuksella haetaan vastausta
mm. huono-osaisuuden ylisukupolvisuuteen ja periytyvyyden
yleisyyteen sekä sosiaaliseen liikkuvuuteen yleensä. Lisäksi
teema-alueella tutkitaan huono-osaisten elämäntilanteita ja
pohditaan erityisesti asunnottomien ja pitkäaikaistyöttömien
tilannetta ja asemaa yhteiskunnassa sekä virallisen ja
epävirallisen järjestelmän toimintaa huono-osaisten aseman
parantamisessa.
Terveyserot
Teema-alueella tutkitaan terveyden tasa-arvoon ja terveyserojen
vähentämiseen liittyviä terveyspolitiikan tavoitteita ja
mahdollisuuksia. Tutkimuksen kohteena ovat erityisesti
sosioekonomiset ja alueelliset erot hoidon saatavuudessa, käytössä,
laadussa ja lopputuloksissa.
Päihteiden käyttö, niiden haitalliset seuraamukset ja niissä
tapahtuvat muutokset
Teema-alueella tutkitaan alkoholin ja laittomien huumeiden
kulutuksen ja käyttötapojen kehitystä ja kulutuksen syitä ja
merkityksiä käyttäjilleen. Tutkimuksella osoitetaan eri aineiden
käytöstä ja erilaisista käyttötavoista aiheutuvat haitat yksilölle
ja yhteiskunnalle ja haittojen jakautuminen eri ryhmien välille.
Päihdehaittojen hoidon tutkimuksessa huomio kiinnitetään hoidon
järjestämistapoihin ja hoitojärjestelmien muutoksiin. Kiinnostuksen
kohteena on, miten päihdeongelmaisten eri ryhmät, kuten eri
aineiden käyttäjät ja maan eri osissa asuvat, saavat
palveluja. |
Tulosta |
Lähetä tiedoksi
Julkaistu 28.8.2006, Päivitetty
28.8.2006
|
|