Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Tilastot ja rekisterit

Hedelmöityshoidot


Sivuilta löytyy viimeisimmät tilastotiedot hedelmöityshoidoista Suomessa. Tilastoissa on trenditietoja vuodesta 1992 lähtien.

Hedelmöityshoidot 2009−2010

Vuoden 2009 kaikista hedelmöityshoidoista seurasi yhteensä 3 112 raskautta, joista syntyi 2 548 lasta. Tämä on 4,2 prosenttia kaikista syntyneistä lapsista. Vuonna 2009 aloitettiin yhteensä noin 13 500 hedelmöityshoitoa, mikä on hieman vähemmän kuin vuonna 2008 (-0,7 %).

Koeputkihedelmöityshoitojen määrä yhteensä on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut runsaat 19 prosenttia, mikä selittyy pääosin pakastetun alkion siirtojen määrän kasvulla. Inseminaatiohoitojen määrä on viimeisen viiden vuoden aikana kasvanut runsaat 12 prosenttia.

Vuonna 2009 hedelmöityshoidoista runsaat 9 000 oli koeputki- ja mikrohedelmöityshoitoja (IVF ja ICSI) tai niihin liittyviä pakastetun alkion siirtoja (FET) ja runsaat 4 500 oli inseminaatiohoitoja (IUI). Ennakkotietojen mukaan vuonna 2010 aloitettiin yhteensä runsaat 14 000 hedelmöityshoitoa eli 3,4 prosenttia enemmän kuin vuonna 2009.

Vuonna 2009 kaikista hedelmöityshoidoista lähes 15 prosenttia tehtiin luovutetuilla sukusoluilla. Vuoden 2010 ennakkotietojen mukaan luovutetuilla sukusoluilla tehtyjen hoitojen määrä pysyi samalla tasolla. Hoitojen määrää rajoittaa luovutettujen sukusolujen saatavuus.

Luovutetuilla siittiöillä tehtyjen inseminaatiohoitojen määrä nousi vuonna 2009 lähes 28 prosenttia verrattuna vuoteen 2008. Ennakkotietojen mukaan nousu jatkui myös vuonna 2010 ( 20,3 %). Luovutetuilla siittiöillä tehtyjen koeputkihedelmöityshoitojen määrä nousi vuonna 2009 yli 30 prosenttia eli vuoden 2007 tasolle. Vuoden 2010 ennakkotietojen mukaan nousu näyttää kuitenkin taittuneen vuonna 2010 (-0,8 %).

Luovutetuilla munasoluilla tehtyjen koeputkihedelmöityshoitojen määrä kasvoi vuonna 2009 vajaat kahdeksan prosenttia edellisestä vuodesta ja saavutti hedelmöityshoitolakiuudistusta edeltävän tason. Ennakkotietojen mukaan luovutetuilla munasoluilla tehtyjen hedelmöityshoitojen määrä laski kuitenkin 23 prosenttia vuonna 2010.

Kuvio 1. Hedelmöityshoitojen määrä vuosina 19922010

Kuvio 1. Hedelmöityshoidot luovutetuilla sukusoluilla vuosina 1992−2008

* Ennakkotieto
Ennen vuotta 2001 ei kerätty tietoja luovutetuista siittiöistä tai alkiosta. Inseminaatioista (IUI) on kerätty tietoja vuodesta 2006 alkaen.

Lähde:
Hedelmöityshoidot 2009−2010 −
Assisterad befruktning 2009−2010 −
Assisted fertility treatments 2009−2010

Tilastoraportti 15/2011, 28.4.2011
Suomen virallinen tilasto, Terveys 2011. THL.

Lisätietoja:
Mika Gissler puh. 029 524 7279
Anna Heino puh. 029 524 7177
Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 19.6.2008, Päivitetty 9.5.2012

Sivu päivitetty 9.5.2012
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi