Stakes
|
Stakesin toimitalo
Stakes on toiminut Sörnäisten rannassa Stakes-talossa vuodesta
2002 alkaen. Talo sijaitsee Osuusliike Elannon entisessä
teollisuuskorttelissa. Osa Stakesin toiminnoista sijoittuu Elannon
entisen juuresvaraston tiloihin. Alueen historiallinen perintö on
haluttu säilyttää, ja punatiilinen uudisrakennus jatkaa
teollisuusalueen jykevää arkkitehtuuria.
Stakes-talon suunnittelun lähtökohtana on ollut
toiminnallisesti, teknisesti ja ekologisesti kestävä ratkaisu.
Tiloja rakennettaessa on otettu huomioon erilaisten käyttäjäryhmien
tarpeet. Tiloja on myös helppo muunnella.
Stakes on sitoutunut edistämään ympäristön, palvelujen ja
tuotteiden esteettömyyttä. Uusissa tiloissa on huolehdittu siitä,
että ne ovat erilaisten käyttäjien näkökulmasta toimivat ja
helposti saavutettavat. Erityistä huomiota on kiinnitetty
liikuntaesteisten ja aistivammaisten tarpeisiin sekä tilojen
viihtyisyyteen ja joustavuuteen.
Materiaalivalinnoissa on kiinnitetty huomiota
ympäristöystävällisyyteen, turvallisuuteen ja helppohoitoisuuteen.
Talotekniikassa on sovellettu uusinta energiaa säästävää valaistus-
ja ilmastointitekniikkaa. Jotta myös erityisryhmien olisi helppo
asioida Stakes-talossa, muun muassa osassa kokoustiloja on
heikkokuuloisia varten induktiosilmukat. Myös äänen vaimennukseen
ja opastukseen on kiinnitetty huomiota. Auditorion saavutettavuutta
on parannettu luopumalla perinteisestä porrastetusta ratkaisusta.
Luiskamaisesti toteutetussa auditoriossa on helppo liikkua myös
pyörätuolilla.
|
Tulosta |
Lähetä tiedoksi
Julkaistu 16.2.2006, Päivitetty
10.1.2007
|
Faktat
- toimitalon sijainti
- arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen -
Komonen Oy
- rakennuttajakonsultti: Engel rakennuttamispalvelut Oy
- pääurakoitsija: SRV Viitoset Oy
- omistaja: Senaatti-kiinteistöt
- käyttäjä: Stakes
- uudisrakennuksen pinta-ala: 10 656 htm2, Stakesin
käytössä saneerausosassa: 2 922 htm2

| |